Turun Kauppatorin arkeologiset kaivaukset laajenevat maanantaina 30.7. Kaivaukset etenevät torin keskiosan suunnasta kohti Yliopistonkatua väliaikaisen torialueen reunaan.

Arkeologiset kaivaukset etenevät maanantaina 30.7. väliaikaisen torin reunaan. Maanantaina aamulla alue aidataan ja pintakivet poistetaan. Heinäkuun aikana arkeologiset kaivaukset ovat kattaneet suuren osan nykyisestä kauppatorin pinnasta.

Torikauppaan arkeologisten kaivausten laajeneminen vaikuttaa siten, että lisää myyntipaikkoja siirtyy väliaikaiselle torialueelle. Torin nykyiset kulkuyhteydet säilyvät ennallaan.

Väliaikaisen torin aluetta rakennetaan Yliopistonkadulla Aurakadun ja Ortodoksisen kirkon välisellä alueella. Yliopistonkadun alle toteutetaan uudet jätevesi-, hulevesi ja vesijohtolinjat. Alkuperäisen suunnitelman mukaan työn piti valmistua heinäkuun loppuun mennessä. Alueelta on löytynyt pilaantunutta maa-ainesta, mikä aiheuttaa noin viikon viivästyksen.

– Pilaantunut maa-aines liittyy ilmeisesti vanhaan polttoainesäiliöön. Kyseinen maa-aines on nyt poistettu, ja työt jatkuvat ensi viikolla normaalisti. Uusien asfaltoitujen alueiden käyttöönottoon tulee pientä viivettä, mutta asialla ei ole vaikutusta väliaikaisen torialueen lopulliseen valmistumiseen. Elo- syyskuun vaihteessa pitäisi olla valmista, sanoo Uusi Kauppatori -projektin johtaja Janne Laine.