Ylioppilaskokeiden siirtyminen sähköiseen muotoon on viimeisiä kokeita vaille valmis. Puolalanmäen lukiossa valmistaudutaan maanantaina 17.9. alkaviin ylioppilaskirjoituksiin perjantaina vetämällä johtojen labyrinttiä koulun saliin.

 

  • Ylioppilaskirjoitukset ovat siirtyneet portaittain sähköiseen muotoon vuodesta 2016 lähtien. Uudistus päättyy keväällä 2019 matematiikan kokeeseen, jolloin kaikki aineet suoritetaan sähköisesti.
  • Lisätietoja ylioppilastutkintolautakunnan nettisivuilta

Sähköiset yo-kokeet sujuvat jo lähes rutiinilla

Puolalanmäen lukion liikuntasaliin on perjantai-aamuna kannettu jo pöydät ja tuolit syksyn kirjoittajille, mutta sähköisen kokeen vaatimat valmistelut vievät vielä opettajakunnan aikaa. Lukion vararehtorin Jatta Paakkisen mukaan johtojen välissä loikkiminen tuo oman jännitysmomenttinsa kirjoituksiin, mutta kaiken kaikkiaan sähköisen yo-kokeen valmistelu sujuu parin vuoden harjoittelun myötä jo lähes rutiinilla.

-Koetilan laitossa menee kuitenkin koko päivä, sillä  jokainen kone ja jokaiset kuulokkeet on testattava erikseen.

Lukiolaiset itse ovat ottaneet uuden suoritusmuodon Paakkisen mukaan hyvin vastaan. Kokeissa käytettävään Abitti-koejärjestelmään tutustutaan jo kursseilla ja lisätukea kaipaaville järjestetään vielä ennen kokeita ylimääräinen perehdytys.

-Hämmästyttävän vähillä teknisillä ongelmilla on päästy, Paakkinen kiittelee.

 

 

Uudenlaisia aineistoja

Syksyn kokeet alkavat maanantaina äidinkielen kokeella, joka lisäksi syksyllä sähköisessä ensikokeilussa ovat suomi/ruotsi toisena kielenä, venäjä, fysiikka, kemia ja saame.

Äidinkielen kokeen aineistoista voi muiden tapaan odottaa tänä vuonna yllätyksiä; taustamateriaali voi olla hyvinkin laajempaa kuin perinteisesti. Mukana voi olla vaikkapa video- ja äänitiedostoja, artikkelitietokantoja tai animaatioita. Puolalanmäen lukion äidinkielen opettaja Päivi Pekanheimo kertoo odottavansa itsekin jännityksellä uusia aineistomuotoja, joita opettajatkaan eivät ole vielä päässeet näkemään.

Videomuotoisia aineistoja on muissa aineissa näkynyt jo runsaasti, joten niitä voinee Pekanheimon mukaan odottaa myös syksyn kokeisiin.

 

Konseptipinoista muistitikkuihin

 

Jännitys tiivistyy ensi kevään kirjoituksiin, kun kaikki aineet tullaan suorittamaan sähköisesti.

Yo-kirjoitusten kehitys ei tule kuitenkaan päättymään keväällä 2019 viimeisen aineen muututtua sähköiseksi, vaan seuraavat uudistukset on suunniteltu jo vuodelle 2020, jolloin kieliaineiden kokeisiin on tarkoitus saada liitettyä puhutun kielen koe. Pidemmällekin katsetta on jo luotu, ja ylioppilastutkintolautakunnan mukaan yksi harkittavista uudistuksista olisi mahdollisuus yo-kokeen suorittamiseen englanniksi.

Jatta Paakkinen pitää tähän mennessä toteutuneita uudistuksia hyvinä ja kertoo, että ne ovat helpottaneet esimerkiksi kokeiden tarkistamista.

Uusissa kokeissa ylioppilaslautakunnan ja koulujen välillä kulkevat nykyään konseptivuorten sijaan muistitikut ja kokeissa istutaan risteilevien johtojen keskellä kannettavat tietokoneet edessä, mutta yo-kokeen merkitys ei ole muuttunut.

-Sähköinen tekeminen tuo omat haasteensa, mutta samaa koetta tehdään kuin ennenkin. Tärkeintä on, että tutkinto on validi ja mittaa oikeita taitoja, toteaa Puolalanmäen lukion rehtori Jouko Kauppinen.