Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle hulevesijärjestelmän vaikutusalueen ja hulevesimaksun määräytymisen hyväksymistä. Maksu koskisi asemakaavoitettuja alueita lukuun ottamatta alueita, joilla ei ole kunnan ylläpitämää hulevesijärjestelmää. Lautakunta rajasi myös Vauramäen alueen maksun ulkopuolelle.

Kaupunginvaltuusto päätti 30.5.2016 (§ 92) hulevesien hallinnan järjestämisestä ja rahoittamisesta. Päätöksen mukaan 1.1.2017 alkaen Turun kaupunki vastaa asemakaava-alueella hulevesien hallinnasta hulevesiviemärit mukaan lukien. Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti ottaa käyttöön kiinteistön kokoon ja katettuun pinta-alaan perustuvan julkisoikeudellisen maksun samasta ajankohdasta lukien.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi kokouksessaan 25.9. esityksen, jonka mukaan lautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle päätettäväksi hulevesimaksujen määräytymisperusteita asemakaavoitetulla alueella lukuun ottamatta alueita, joilla ei ole kunnan ylläpitämää hulevesijärjestelmää. Lautakunta rajasi Vauramäen alueen maksun ulkopuolelle.

Maksu koostuu 50€ perusmaksusta sekä tontin kokoon ja käyttötarkoitukseen perustuvasta kertoimesta. Tontit on jaettu neljään luokkaan käyttötarkoituksen perusteella;

  • Pientalot ja yleiset alueet, kerroin 1
  • Rivitalot, kerroin 3-5
  • Kerrostalot, kerroin 10-20
  • Teollisuus, liike ja pysäköinti, kerroin 5-30

Esityksen mukaan maksu peritään vuosittain kiinteistön omistajalta tai yli kymmeneksi vuodeksi hulevesijärjestelmän alueelta kaupungilta tontin vuokranneelta.

Hulevesimaksulla katetaan kunnan vastuulle Vesihuoltolain (VHL) ja Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudistuksen myötä siirtyneen hulevesien hallinnan kokonaisvastuun aiheuttamia kustannuksia. Turun kaupungin hulevesijärjestelmän kustannuksiksi arvioitiin vuonna 2016 3,4 miljoonaan euroa. Arviossa on mukana investointien, saneerausten, yllä-pidon, suunnittelun ja muiden hallinnan järjestämisestä aiheutuneiden kulujen osuudet. Talousarviossa on varattu vuosittain hulevesi-investoinneille 2 miljoonaa euroa. Hulevesivastuun siirron myötä vesilaitos ei ole perinyt hulevesiä koskevia maksuja. Jatkossa hulevesien aiheuttamat kustannukset katetaan hulevesimaksulla.

Asia kaupunkiympäristölautakunnan listalla 25.9.