Ikäihmisille neuvontaa eri alueilla aiempinakin vuosina tarjonnut matkailuauto on jälleen liikkeellä Turussa. Matkailuauton mukana ovat kaupungin ja järjestöjen työntekijät. Iloa arkeen -pysäkkejä on mm. Tortinmäessä, Runosmäessä, Moisiossa, Pernossa ja Koivulassa.

Lisätietoja ohjelmasta ja aikatauluista:

Matkailuauton Iloa arkeen -pysäkit

 

Pysäkeillä on tarjolla päivittäin vaihtuvaa neuvontaa ja ohjausta kuulokojeiden esittelystä tukiystävätoimintaan ja syksyn menovinkkeihin.

Turussa viikon tapahtumiin voi osallistua esimerkiksi vierailemalla Turun kaupungin hyvinvointitoimialan sekä Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n pysäkeillä eri puolilla Turkua. Paikalla ovat Liikkuvan resurssikeskuksen järjestötyöntekijän ohella eri järjestöjen edustajia ja Turun kaupungin ikääntyneiden palveluohjaaja.

Samalla senioreilta kerätään myös alueellisia pop up -vapaaehtoistoiminnan ideoita. Jaossa on myös painotuoreita syksyn ja talven senioreiden menovinkit -esitteitä.

- Matkailuauton pysäkit ovat eri puolilla Turkua. Alueilla, joilla kaupungin palvelutarjonta ei ole aivan lähellä eikä keskustaan ole aina helppo lähteä, toteavat Satu Järvenpää Liikkuvasta resurssikeskuksesta ja ikääntyneiden palveluohjaaja Antero Lehtonen Turun kaupungilta.

Matkailuauton Iloa arkeen -pysäkit:

Ma 8.10. – Kysy kuulokojeen käytöstä ja huoltamisesta. Paikalla Turun Kuuloyhdistys ry, Maunun Helmen vanhustyön asiantuntija sekä Liikkuvan resurssikeskuksen työntekijät (järjestötyöntekijä ja Turun kaupungin ikääntyneiden palveluohjaaja.
klo 9–11 Vahdon seurakuntatalo
klo 13–15 Tortinmäen lava

Ti 9.10. – Mukana Löytävä vanhustyö ja Fingerroosin säätiö. Paikalla myös Turun kaupungin ikääntyneiden palveluohjaaja sekä järjestötyöntekijä.
klo 9–11 K-market Runos
klo 13–15 K-Market Moisio

Ke 10.10. – Tietoa mm. kansalaistoiminnan mahdollisuuksista. Tule kysymään mieltä askarruttavista asioista järjestötyöntekijältä ja Turun kaupungin ikääntyneiden palveluohjaajalta.
klo 9–11 Tampereentien Prisma

To 11.10. – Haitarin soittoa! Soiton lomassa voit tulla keskustelemaan Liikkuvan resurssikeskuksen järjestötyöntekijän kanssa. Paikalla myös L-S Loma ja Virkistys sekä aamulla Turun kaupungin ikääntyneiden palveluohjaaja.
klo 9–11 Sale Jyrkkälä
klo 13–15 K-market Perno

Pe 12.10. – Tietoa Tukiystävätoiminnasta sekä Turun Seudun Vanhustuki ry:n syksyn toiminnasta. Paikalla myös Liikkuvan resurssikeskuksen, kaupungin ja järjestön työntekijät. Mahdollisuus mm. kysyä kaupungin tukipalveluista.
klo 9–11 K-Supermarket Koivula
klo 13–15 K-market Ilpoinen