Euroopan komissio esitti neuvostolle listauksen EU:n tulevan tutkimus- ja innovaatiopuiteohjelmaan Euroopan horisonttiin kaavailtujen missioiden teemoista sekä tulevista kumppanuuksista. Jäsenmaiden ministerit keskustelivat myös ohjelman toisen pilarin klustereiden nimien muuttamisesta.

Viisi ehdotusta missioiden teemoista

Tutkimus- ja innovaatiokomissaari Carlos Moedas esitteli komission listausta mahdollisista missioiden teemoja jäsenvaltioiden tutkimusministereiden kokouksessa 15. lokakuuta. Komission ehdotukset missioiksi ovat:

  • ensimmäinen eurooppalainen kvanttitietokone,
  • lasten syöpäsairauksien parantaminen,
  • muovijätteettömät joet ja meret,
  • ensimmäiset hiilineutraalit kaupungit, joissa on puhdas ilma, sekä
  • maaperän terveyden palauttaminen.

Komission mukaan uusia missioteemoja tullaan nostamaan esiin myös myöhemmin Euroopan horisontti -ohjelmakauden aikana. Komissio ehdotti myös nk. missiolautakunnan perustamista. Lautakuntien tehtävänä on antaa sidosryhmien näkemys ehdotetuista missioista sekä ohjelmakauden alettua seurata missioiden toimeenpanoa. Lautakuntiin valittaisiin huippuasiantuntijoita kunkin missioteeman alalta. Haku asiantuntijoiksi lautakuntiin suunnitellaan aloitettavaksi heti ensi vuoden alussa.

Missioille olisi varattu Euroopan horisontin rahoituksesta noin 10 %. Niiden tarkoituksena on ratkoa monialaisia ongelmia, ja samalla tuoda Euroopan tutkimus- ja innovaatiopolitiikan tulokset lähemmäs kansalaisia.

Olemassa oleville kumppanuuksille jatkoa

Komissio myös laati ehdotuksen kumppanuuksista (public-private partnerships), joista yhdeksän rakentuisi jo olemassa olevien kumppanuuksien pohjalle:

Komissio ehdotti myös uutta kumppanuutta liittyen yhdistettyyn ja automatisoituun liikenteeseen.

Klustereiden nimiehdotuksia

Tutkimusministereiden tapaamisessa keskusteltiin myös Euroopan horisontti -ohjelma toiseen pilariin kaavailtujen klustereiden nimien muuttamisesta.

Komission alkuperäisessä ehdotuksessa on viisi klusteria: terveys (7,7 mrd €); digitalisaatio ja teollisuus (15 mrd €); ilmasto, energia ja liikkuvuus (15 mrd €); ruoka ja luonnonvarat (10 mrd €) sekä turvallinen ja kestävä yhteiskunta (2,8 mrd €). Neuvosto puntaroi nyt eri vaihtoehtoja, kuten ilmasto, energia ja liikkuvuus ja turvallinen ja kestävä yhteiskunta -klustereiden sekä ruoka ja luonnonvarat -klusterin nimen muuttamista seuraavasti:

  • Ilmasto, energia ja liikkuvuus → energia ja liikkuvuus
  • ruoka ja luonnonvarat → biotalous ja ilmasto
  • turvallinen ja kestävä yhteiskunta → luova ja kestävä yhteiskunta sekä turvallinen yhteiskunta.

Neuvosto eli jäsenmaat neuvottelevat nyt komission ehdotuksista ja pyrkivät sopimaan Euroopan horisontin yleisistä linjoista jo seuraavassa kilpailukykykokouksessaan 29.-30. marraskuuta.

Lue lisää:
ScienceBusiness 17.10.2018

Asiasanat: