Turun Kauppatoria ja toriparkkityömaata ympäröivän työmaa-aidan pintaelementtien asennus on aloitettu. Aita on saanut pintaansa muun muassa Föli-informaatiota, paikannusopasteen sekä visiokuvia uudesta Kauppatorista.

Aurakadun puoleinen osa aitaa on jo suurelta osalta pinnoitettu. Seuraavaksi työ jatkuu Eerikinkadulla ja väliaikaisen torialueen reunustalla. Kauppiaskadun puoleinen osuus tehdään myöhemmin, kun alueen rakennustyöt sen mahdollistavat.

Työmaa-aidan kokonaismitta on lähes 570 metriä. Aita on reunoiltaan kolme metriä ja kulmissa neljä metriä korkea. Kulmat on varattu kaupallisten toimijoiden käyttöön. Aidan pinnoituksen asentaa Access Advertising Oy ja mainosmyynnistä vastaa Ulkomainonta.com yhteistyössä Turun Toriparkki Oy:n kanssa.

Tulossa kurkistusaukko, tekstiteos, ilmoitustaulu ja valaistus

Erilaisen informaation ja keskusta-alueella kulkemista ohjaavien opastusten lisäksi aitaan tulee Turun kaupungin ilmoituksia ja tapahtumamarkkinointia.

Aitaan tehdään ilmoitustauluja, joihin eri toimijoilla on mahdollisuus kuukaudeksi liimata omaa aineistoaan. Tapahtumamarkkinointiin tarkoitetutun ilmoitustaulun käytöstä ja käytännöistä tiedotetaan myöhemmin tarkemmin. Ilmoitustaulut otetaan aluksi käyttöön kokeiluluonteisesti, ja käyttökokemusten sekä palautteiden perusteella tehdään päätös jatkosta.

Kauppatorin väliaikaista torikauppa-aluetta reunustavaan aitaan toteutetaan myös kolme metriä korkea TURKU – ÅBO -tekstiteos. Teoksen suunnittelu toteutettiin avoimena kilpailuna, jonka tulokset julkaistaan lähiaikoina. Kirjainelementtejä tullaan käyttämään myös aidan muilla sivuilla.

Kun väliaikaisen torin reunustavan aidan ulkoasu taideteoksineen on saatu valmiiksi, aitaan toteutetaan kurkistusaukko eli mahdollisuus nähdä työmaa-alueelle. Työmaa-aitaan asennetaan myös roskalaatikoita ja aita tullaan valaisemaan koko mitaltaan.

Asiasanat: 
Kaupunginosa/Alue: