1 000 000 m² uutta rakentamista, yli 10 000 uutta työpaikkaa ja asuntoja yli 20 000 asukkaalle. Turun Tiedepuiston suunnitelmat ovat kunnianhimoiset, mutta ensimmäiset askeleet kohti tulevaisuutta on jo otettu.

Tiesitkö?

Turun Tiedepuisto on yksi Turun kaupungin kärkihankkeista. Lisätietoa Tiedepuistosta ja sen etenemisestä.

Kupittaan terveyslähteen äärellä on hoidettu sairauksia jo 1600-luvun loppupuolella? Lue lisää Kupittaanpuiston historiasta.

Turun Tiedepuisto on kansainvälisesti merkittävä yritystoiminnan ja tutkimuksen keskittymä, jonka alueella toimii useita korkeakouluja, satoja yrityksiä ja yliopistollinen keskussairaala – ja kaikki tämä aivan keskustan kupeessa. Vuonna 2016 Turun kaupunki käynnisti Turun Tiedepuisto -kärkihankkeen, jotta Kupittaan ainutlaatuinen potentiaali saataisiin hyödynnettyä mahdollisimman hyvin. Nyt hanke alkaa jo näkyä alueella.

Tiloja tekijöille

Viimeisen vuoden sisällä Kupittaan alueelle on rakennettu uusia tiloja tutkimuksen, yritystoiminnan ja urheilun tarpeisiin. Joulukuussa 2017 avattiin kaikille avoin Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki. Heti vuodenvaihteen jälkeen juhlittiin puolestaan Kupittaan palloiluhallin avajaisia.

Alueen toimijoiden kohtaamiset ruokkivat paitsi innovaatiotoimintaa myös yhteisöllisyyttä ja alueen ympärivuorokautista elävyyttä.

Viimeisimpänä käyttöön on otettu lääketieteen monitoimirakennus Medisiina D, joka tarjoaa tutkimus-, koulutus- ja työtiloja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille, Turun yliopistolle ja Turun ammattikorkeakoululle.

Projektipäällikkö Riitta Birkstedtin mukaan yksi kärkihankkeen keskeisistä tavoitteista on luoda tiloja ja ympäristöjä, joissa alueen eri toimijat voivat kohdata:

- Alueen toimijoiden kohtaamiset ruokkivat paitsi innovaatiotoimintaa myös yhteisöllisyyttä ja alueen ympärivuorokautista elävyyttä, Birkstedt kuvailee.

Jouni Ampuja toimii Kerttulin asukasyhdistyksen hallituksessa.

Parempaa arkea

Toimivien tilojen lisäksi Turun Tiedepuistossa satsataan myös alueen viihtyisyyteen. Tavoitteena on kehittää kaupunkitilaa puistomaisempaan suuntaan ja tarjota eväitä aktiiviseen arkeen.

Kupittaalainen Jouni Ampuja pitää kehityssuuntaa mielekkäänä. Ampuja on Kerttulin asukasyhdistyksen hallituksen jäsen ja asuu aivan Kupittaanpuiston läheisyydessä.

- Liikunta ja ulkoilu merkitsevät eri asioita eri ihmisille. Puistoihin voi mennä sekä virkistäytymään että liikkumaan. Siellä on tilaa kaikille ikään ja kuntoon katsomatta, Ampuja pohtii.

Ampujan mielestä kevyen liikenteen väyliin ja joukkoliikenteeseen kannattaa satsata – yksityisautoilua kuitenkaan unohtamatta. Ampuja uskoo, että hyvät yhteydet kannustavat liikkumaan.

- Esimerkiksi viime talvena avattu talvipyöräilyreitti näytti olevan melkoisen suosittu, Ampuja toteaa.

Kupittaanpuisto vetää puoleensa liikkujia.

Kaikki tiet vievät Kupittaalle

Kulkuyhteyksien kehittäminen on huomioitu myös Tiedepuiston suunnitelmissa. Kupittaan ja Itäharjun välille on suunnitteilla moottoritien ylittävä kansiyhteys, ja Hämeenkadusta kaavaillaan vehreää bulevardia. Lisäksi Kupittaa liitetään pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueeseen nopean raideyhteyden eli Tunnin junan avulla.

Turun kaupungin kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsasen mukaan toimivat ja monipuoliset yhteydet lisäävät vapaa-aikaa, joka tukee ihmisten hyvinvointia. Esimerkkinä liikennöinnin joustavuudesta hän mainitsee toukokuussa käyttöönotetut Fölin kaupunkipyörät.

Kun luodaan ympäristö joka palvelee asukkaita, se nostaa alueen vetovoimaa. Vetovoimasta taas hyötyvät myös alueen yritykset.

- Vaihtoehtojen tarjoaminen on tärkeää. Ruuhka-aikaan kaupunkipyörä voi olla autoa nopeampi kulkuneuvo, Hintsanen selittää.

Viime kädessä tavoitteena on myös luoda ympäristö, jossa palveluiden perässä ei tarvitse liikkua pitkiä matkoja. Kupittaalla terveys- ja liikuntapalvelut ovat jo valmiiksi asutuksen, toimistotilojen ja korkeakoulujen läheisyydessä.

- Kun luodaan ympäristö joka palvelee asukkaita, se nostaa alueen vetovoimaa. Vetovoimasta taas hyötyvät myös alueen yritykset, Hintsanen summaa.

Teksti ja valokuvat: Arttu Ala-Jokimäki
Havainnekuva: Lundén Architecture Company

Artikkeli on julkaistu Turkupostissa 4/2018

Kaupunginosa/Alue: