Ympäri kaupunkia pääsee nyt luistelemaan luonnonjääkentillä.

Lisätietoja Turun luistelumahdollisuuksista:

Luistelukenttien jäädytystyöt on saatu valmiiksi. Suurin osa kentistä avautui alkuviikosta ja viimeisinkin Turun kentistä oli luistelukunnossa torstaina 10.1. Kentät ovat avoinna säävarauksella. 

Kokonaisvastuu luistelukentistä on Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksella, joka omana työnä hoitaa Kupittaan ja Urheilupuiston kenttiä. Suurimman osan kentistä jäädyttävät ja hoitavat urakoitsijat. Lisäksi kuuden kentän jäädytyksestä vastaavat kaupunkilaiset talkoovoimin.

Kenttien aukiolotilanteen voi tarkistaa nettisivuilta. Tietoja päivitetään arkisin virka-aikaan.

Lähes kaikilla kentillä on pukusuoja luistintenvaihtoa varten. Kenttien valaistus on päällä maanantaista torstaihin klo 21 asti sekä perjantaisin ja viikonloppuisin klo 20 asti. Kenttien käyttö on kaikille avointa ja maksutonta.

Luistelemaan pääsee myös Turun tekojääradoilla, Parkin kentällä ja Kupittaan luistelumadolla. Kummastakin paikasta voi vuokrata luistimia vuokraamon aukioloaikoina. Kaikille avoimia yleisöluisteluvuoroja on tarjolla myös Impivaaran ja Varissuon jäähalleissa pitkälle kevääseen asti.