Valokuvakeskus Perin ja Turun Taiteilijaseuran yhteistyön tuloksena Vanhalle Suurtorille avautui uusi visuaalisten taiteiden keskus Turun Taidehalli. Vanhalla Raatihuoneella toimiva Taidehalli tarjoilee yleisölle tiheästi vaihtuvia ja kiinnostavia nykytaiteen näyttelyitä. Turkulaisille taiteen tekijöille tilat tuovat puolestaan uusia toimintoja sekä yhteisöllisen kohtaamispaikan.

Turun Taidehalli on nykytaiteen yhteenliittymä, keskus luomiselle, taidevälitykselle ja tapahtumille. Kuvataiteen näyttelytoiminnan lisäksi tiloihin avautuu Turun Taidelainaamo, valokuva-aiheinen kirjasto sekä taiteilijoille varattavissa oleva digityöhuone PeriLab. Valokuvakeskus Perin ja Turun Taitelijaseuran yhdistyksillä on noin 300 jäsentä, jotka nyt tuodaan saman katon alle.

- Taidehallin rakentaminen on lähtenyt taidekentän tarpeista, sanoo uuden Turun Taidehalli ry:n hallituksen puheenjohtaja Sade Kahra. - Paitsi että yhdistämme toimintoja, tuomme yhteen myös ihmisiä ja luomme kohtaamisia. Syntyvät erilaiset yhteistyökuviot näkyvät jatkossa varmasti myös kaupunkilaisille.

Koko Raatihuoneen täyttävä Taidehalli kannattaa ottaa käyntikohteeksi säännöllisesti, sillä maksuttomat näyttelyt vaihtuvat usein. Vuoden 2019 ohjelmaan sisältyy 16 yksityisnäyttelyä, neljä ryhmänäyttelyä, festivaalitapahtuma, seitsemän teoksen screening, kaupunkitaideteos ja äänimatto. Lisäksi näyttelyiden yhteydessä järjestetään oheisohjelmaa. Avajaisnäyttely kantaa nimeä Maan oikeus ja kumpuaa 1400-luvulla paikalla toimineesta Suomen ensimmäisestä pysyvästä tuomioistuimesta.

Turun Taidehallissa kehitetään entisestään myös Turun Taidelainaamon toimintaa. Samalla viedään eteenpäin ammattimaista taiteen välittäjätoimintaa, jolla osaltaan lisätään ammattitaiteilijoille työtilaisuuksia ja saadaan kuvataiteilijoiden osaamista hyödynnettyä tehokkaammin.

Turun Taidehallin juhlasali mahdollistaa erilaisten taidetapahtumien ja koulutusten järjestämisen. Sali on edelleen vuokrattavissa myös tavallisille turkulaisille erilaisten tapahtumien ja juhlien pitopaikaksi ja vuokratulot muodostavatkin merkittävän osan Taidehallin taloudesta.

Turun kaupunki on ollut vahvasti mukana edistämässä ja tukemassa hanketta. Taidehalli nähdään paitsi kiinnostavana kulttuuripalveluna kaupunkilaisille, myös vetovoimaisena kohteena matkailijoille.

- Kyse on kaupungin kulttuurielämän kannalta erittäin merkittävästä hankkeesta, joka kytkeytyy myös hienosti Turun vanhan kaupungin kehittämiseen ja alueen elävöittämiseen, iloitsee Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan johtaja Minna Sartes. - Samalla hanke kiteyttää esimerkin siitä, kuinka Turussa onnistutaan yhdessä.

Turun kaupungin lisäksi Turun Taidehallia ovat tukeneet muun muassa Suomen Kulttuurirahasto sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Ohjelma avajaispäivänä 2.2.

Akustiset yhteismaat - Sonic Commons
Kuuntelukävelyjä Vanhassa Turussa

klo 12-14

Kuuntelukävelyllä Simo ja Tuike Alitalo johdattavat osallistujia lähestymään tuttua kaupunkiympäristöä uudella tavalla, kuunnellen ja keskittyen sen äänimaailmaan. Kävely suuntautuu Vanhan Suurtorin ympäristöön. Johdanto ja loppukeskustelu Turun taidehallilla.

Kokonaiskesto 2 tuntia.

Ilmoittautumiset etukäteen: kuulumia(at)gmail.com

Akantupakilla (Lähirohtola)
klo 12

Taiteilija Mari Keski-Korsu tekee Akantupakilla performatiivisen ja osallistavan rituaalin, jossa tutustutaan siankärsämöön eri tavoin mm. jalkakylvyn ja meditaation kautta. Siankärsämö on yksi vanhimmista rohtokasveista, tuhattaituri, joka tepsii moneen vaivaan.

Session kesto on noin 30 minuuttia.

Mukaan mahtuu 10 osallistujaa, ilmoittautumiset ennakkoon
mari.keskikorsu(at)gmail.com

Keskustelu + videoteokset
klo 14-18

Iltapäivän keskustelut seuraavat risteävien ja sekoittuvien vesien virtaa, niin joissa ja viemäreissä kuin puhtauden ja rajojen myyteissä.

Keskustelussa ovat mukana useimmat näyttelyn taiteilijoista avaamassa työnsä taustoja ja pohtimassa yhdessä näistä nousevia kysymyksiä.

Keskustelutilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Taidehallin 3. kerroksen juhlasali

Keskustelun lomassa esitetään seuraavat videoteokset:

Arja Renell Pinnan alla (20’)
Lasse Lecklin Juomasuo (5’)
Kati Roover Do Rivers Ever End (30’)
Saara Ekström Amnion (10’)
IC-98 Vastarannalla (70’)