Turun kouluissa toteutettiin syksyllä 2018 kaksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokyselyä. Kyselyiden avulla haluttiin selvittää sekä peruskoulun että toisen asteen oppilaiden ja opiskelijoiden mielipiteitä ja kokemuksia yhdenvertaisuuden toteutumisesta oppilaitoksissa. Kyselyyn vastasi perusopetuksessa yli 10 000 oppilasta ja toisella asteella hieman vajaa 3000 opiskelijaa.

Peruskouluissa saa oppitunneilla apua – osallisuudessa vielä kehitettävää

Perusopetuksen kyselyn tulosten perusteella oppilaat kokivat saavansa apua oppitunneilla ja tulevansa kohdelluiksi yhdenvertaisesti sekä ala- että yläkouluissa. Sen sijaan osallisuuden kokemuksissa on edelleen kehittämistä.

Kyselyn tulosten mukaan peruskouluissa ei juurikaan syrjitä uskonnon, vakaumuksen, ihonvärin, kulttuurin tai erilaisuuden vuoksi. Myös terveyteen liittyvät rajoitteet huomioidaan hyvin.

Erityisesti yläkoululaiset ovat sitä mieltä, että heillä ei vielä ole riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa koulun yhteisiin asioihin tai mahdollisuuksia päättää omista kouluasioista.

Opettajat kannustavat opiskelijoita yhdenvertaisesti toisella asteella

Lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijat olivat kyselyn mukaan yhtä mieltä siitä, että opettajat kohtelevat ja kannustavat pääsääntöisesti opiskelijoita yhdenvertaisesti riippumatta alkuperästä, kansalaisuudesta tai ihonväristä. Opiskelijoiden kokemuksen mukaan opettajat myös kannustavat kaikkia sukupuolia tasapuolisesti. Opiskelijat kohtelevat toisiaan enimmäkseen kunnioittavasti riippumatta uskonnollisesta, uskonnottomasta tai muusta vakaumuksesta tai elämäntavasta tai sukupuolesta.

Opiskelijat kohtelevat toisiaan enimmäkseen kunnioittavasti riippumatta uskonnollisesta, uskonnottomasta tai muusta vakaumuksesta tai elämäntavasta tai sukupuolesta.

Oppilaitoksen esteettömyys toteutuu toisen asteen opiskelijoiden mielestä parhaiten henkilöstön lähestyttävyydessä. Kehitettävää esteettömyydessä olisi eniten opiskelijoiden mielestä koulurakennusten esteettömyydessä (lukiolaiset) sekä oppaiden ja ohjeiden saavutettavuudessa ja ymmärrettävyydessä (ammatillisen koulutuksen opiskelijat).

Kiusaamista esiintyy toisella asteella jonkin verran eikä sitä ole saatu ponnisteluista huolimatta kitkettyä kokonaan pois. Kyselyn tulosten mukaan kiusaaminen on hieman yleisempää ammatillisessa koulutuksessa kuin lukiossa. Kiusaaminen ilmenee enimmäkseen toisen asteen oppilaitoksissa opiskelijoiden välisenä pilkkaamisena, haukkumisena tai yksin jättämisenä. Fyysistä kiusaamista ei juurikaan esiinny. Kiusaaminen liittyy enimmäkseen elämäntapavalintoihin tai opintomenestykseen.

Kyselyiden tulokset käyttöön syrjinnästä vapaan Turun rakentamisessa

Kyselyn tuloksia käsitellään perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen palvelualueilla henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. Oppilaitoksissa tehdään työtä yhdenvertaisen oppilaitoksen rakentamiseksi monilla eri tavoilla.

Perusopetuksessa osallisuutta lisätään edelleen palvelualueelle palkattujen osallisuuskoordinaattorien avulla. Hyvinvointi on nostettu yhdeksi keskeiseksi kehittämisen ja toiminnan keihäänkärjeksi sekä tänä että ensi lukuvuonna.

Turun lukiokoulutukseen on palkattu yksi erityisopettaja ja yksi opinto-ohjaaja lisää tukemaan opintoja. Lukioissa tullaan panostamaan erityisesti kiusaamisen ja eriarvoisen kohtelun poistamiseen.

Hyvinvointi on nostettu yhdeksi keskeiseksi kehittämisen ja toiminnan keihäänkärjeksi sekä tänä että ensi lukuvuonna.

Ammatillisessa koulutuksessa on vahvistettu opiskelijoiden tukitoimien resursseja.  Opinto-ohjaajien, erityisen tuen ja opiskelijahuollon palveluiden määrää on lisätty. Turun ammatti-instituutti on mukana myös opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa #kampusrauhaa-hankkeessa. Hankkeessa mietitään yhdessä opiskelijoiden kanssa menetelmiä toimintatapojen ja toimintakulttuurin muuttamiseksi yhteisölliseksi sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin ja osallisuuden lisäämiseksi.

 

Kyselyn tulokset.