Vuoden tärkein alueiden ja kuntien EU-tason tapahtuma European Week of Regions and Cities järjestetään tänä vuonna 7.-10. lokakuuta. Tämän vuoden pääteemat ovat Euroopan unionin tulevaisuus ja alueiden ja kuntien rooli, Eurooppa lähempänä kansalaisia sekä vihreämpi Eurooppa. Haku teemaviikon partneritilaisuuksien järjestäjäksi on nyt auki 29. maaliskuuta asti.

Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikon toteuttamisesta vastaavat Euroopan alueiden komitea ja Euroopan komission alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto, minkä lisäksi erilaiset kumppanitahot ovat isossa roolissa tapahtuman järjestämisessä. Partneritapahtumien järjestäjiksi valitaan noin 200 kumppanitahoa: alueita ja kuntia, yrityksiä, rahoituslaitoksia sekä kansainvälisiä järjestöjä. Valitut kumppanitahot julkaistaan 30. huhtikuuta ja infotapaaminen järjestetään 21. toukokuuta.

Kumppanitahot järjestävät seminaareja ja muita tapahtumia, jotka liittyvät aiheiltaan Euroopan rakenne- ja investointirahastotoimien sekä EU:n muiden ohjelmien toteuttamiseen. Teemaviikon aikana kaupungeilla ja alueilla on mahdollisuus esitellä kykyjään luoda kasvua ja työpaikkoja, toteuttaa EU:n koheesiopolitiikkaa sekä lisätä päättäjien tietoisuutta siitä, että paikallis- ja aluepolitiikalla suuri merkitys hyvän EU-politiikan muodostamisessa ja toteuttamisessa. Teemaviikko on myös saanut laajalti huomiota eri medioissa, kun Brysseliin on saapunut noin 300 eri tiedotusvälineiden edustajaa raportoimaan tapahtumasta.

Teemaviikon partneritilaisuuksien järjestäjäksi voi hakea kahdessa eri ryhmässä: niin sanottuna tavallisena yksittäisenä tahona tai kumppanuuskonsortiona, jonka voi muodostaa 4-10 kuntaa tai aluetta vähintään neljästä eri jäsenvaltiosta. Virallisen ohjelman lisäksi sivutapahtumia voi järjestää ympäri Brysseliä esimerkiksi aluetoimistojen tiloissa. Virallinen ohjelma järjestetään tänä vuonna konferenssikeskus Squaressa sekä alueiden komitean tiloissa.

Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikon ohjelma koostuu yli sadasta alue- ja kaupunkikehitystä käsittelevästä keskustelutilaisuudesta, väittelystä, työpajasta, näyttelystä sekä verkostoitumistilaisuudesta. Tapahtumaan osallistui viime vuonna 6700 osallistujaa eri puolilta Euroopan unionia sekä muualta maailmasta: yhteensä 79:stä eri maasta. Teemaviikolla käsiteltiin muun muassa Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika-strategiaa, joka oli läsnä kahdessa eri tapahtumassa.

Asiasanat: