Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunta kokoontu tiistaina 12.3. Kokouksessa käsiteltiin mm. Skanssin kauppakeskuksen viereisen alueen asemakaavoitusta ja liikennesuunnitelmia, joilla parannetaan kevyen liikenteen olosuhteita Vätin alueella.

Asemakaava ja asemakaavanmuutos Skanssin kolmio

Suunnittelualue on noin viiden hehtaarin suuruinen alue Skanssin kauppakeskuksen länsipuolella Skanssinkadun, Skarppakullantien ja Sorakadun välissä. Tavoitteena on kaavoittaa alueelle liike- ja toimitilaa, kaasumaisen ja nestemäisen liikennepolttoaineen tankkausasema sekä virkistysaluetta.

Turun kaupunki omistaa alueesta noin 90 % ja kaksi yksityistä maanomistajaa yhteensä noin 10 %. Asemakaava ja asemakaavanmuutos laaditaan Turun kaupungin aloitteesta.

Kaavaa valmistellaan vaikutuksiltaan merkittävänä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Lautakunta hyväksyi asemakaavan ja asemakaavanmuutoksen tavoitteet, ja merkitsi osallistumis- ja arviointisuunnitelma tiedoksi.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kaavahaussa

Varkkavuorenkadun, Rieskalähteentien ja Tammispaltantien katusuunnitelmat

Varkkavuorenkadulle esitetään rakennettavaksi uusi jalankulku- ja pyörätie Satakunnantien ja Niitunnis-kantien välille. Väylä on osa verkostoa, jolla mahdollistetaan sujuva kulku jalkaisin ja pyöräillen Tammis-paltantieltä Varkkavuorenkatua pohjoiseen. Samalla saneerataan myös Varkkavuorenkadun alussa oleva runkolinjan pysäkki nykyvaatimusten mukaiseksi.

Tammispaltantien katusuunnitelmassa kadun eteläreunaan esitetään kolmen metrin levyistä yhdistettyä jalankulku- ja pyörätietä, joka tien länsipäässä liittyy Varkkavuorenkadun verkostoon. Itäpäässä jalankul-ku- ja pyörätie liittyy jo olemassa olevaan verkostoon.

Rieskalähteentien katusuunnitemassa katu esitetään saneerattavaksi siten, että molemmin puoliset kape-at jalkakäytävät korvataan kadun pohjoisreunaan rakennettavalla uudella leveällä jalkakäytävällä. Lisäksi parannetaan kadun kuivatusta.

Lautakunta hyväksyi esitetyt liikennesuunnitelmat.

Osallistuminen Earth Hour 2019 -tapahtumaan

Maailman Luonnon Säätiö WWF:n järjestämä Earth Hour -tapahtuma järjestetään tänä vuonna lauantaina 30.3. Lautakunta päätti, että kaupunki osallistuu tapahtumaan sammuttamalla Aurajoen muurivalaistuksen ja rantapuiden valaistuksen tunniksi illalla.

Järjestäjien mukaan Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma, jonka aikana jokainen halukas voi ilmaista huolena ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Turussa kaupungin lisäksi myös muut toimijat ovat osallistuneet vuosittain tapahtumaan.

Kokouksen esityslista