Monien tilastojen ja mittausten mukaan lapset lukevat entistä vähemmän ja heidän lukutaitonsa huononee. Turun kaupunginkirjastossa - kuin myös koko maassa - lastenkirjojen lainamäärät puhuvat toista kieltä. Turussa lainamäärä nousi viime vuonna neljä prosenttia. Kirjaston vuoden muita nousijoita olivat kirjojen ja e-materiaalien lainaukset sekä tapahtumien ja niihin osallistuneiden määrät.

Turun kaupunginkirjastossa ja koko maassa ihmetellään miksi lapset lainaavat vuosittain yhä enemmän kirjoja, mutta samalla heidän lukemisinto ja lukutaito menevät takapakkia. Pääkirjaston lastenosasto Saagassa vilisee päivittäin paljon monen ikäisiä lapsia ja perheet viihtyvät omatoimikirjastoissa.
 
– Saagan lainausmäärä on ollut nousujohteista jo vuodesta 2007 lähtien. Silloin uusi pääkirjasto nosti lastenaineiston lainausmääriä. Omatoimikirjastot taas nostivat lähikirjastojen lainamääriä, sillä uusi tapa käyttää kirjastoa lisäsi perheiden mahdollisuutta käydä kirjastossa, kertoo Saagan tiiminvetäjä ja kirjastonhoitaja Katriina Koivusalo.

– Myös yhteinen lastenaineiston kokoelma on parantanut lastenkirjojen saatavuutta ja kokoelman ajantasaisuutta lähikirjastoissa. Hankimme suosittuja kirjoja kokoelmaan runsaasti ja lastenosastojen kokoelma pyritään pitämään tuoreena ja raikkaana, jatkaa Koivusalo.

Apua ehjästä lukuketjusta

Koivusalon mukaan lasten kirjallisuus on muuttunut entistä enemmän nopealukuisiin kirjoihin.
– Tarjolla on monipuolista ja vaikeitakin aiheita käsittelevää kirjallisuutta, mutta kirjat ovat paljon ohuempia kuin aiemmin. Kustantajat tietävät, että lapset eivät mielellään lainaa paksuja kirjoja. Ehkä tässä on yksi syy lasten lukutaidon huononemiseen.

– Itse korostaisin ehjän lukuketjun saamista lapsille. Se tarkoittaa sitä, että lapsen kanssa aloitetaan kuvakirjoista, sitten siirrytään satukirjoihin ja niistä helppolukuisten kautta kertomuskirjoihin. Seuraavana onkin jo nuorten romaanien vuoro.

Kouluyhteistyötä ja kirjavinkkausta

Kaupunginkirjaston perinne tehdä tiivistä esi-, ala- ja yläkouluyhteistyötä tuo lapset ja nuoret tutustumaan kirjaston toimintaan ja opettelemaan muun muassa tiedonhakua ja kirjaston käyttöä.
– Turkulaisilla lapsilla on mahdollista päästä kirjastovierailuille monta kertaa peruskoulun aikana. Opettajilla voivat varata luokalleen vierailuaikoja ja vierailujen sisällöt on suunniteltu ryhmän iän mukaan. Tämän lisäksi koululuokille järjestetään myös muuta ohjelmaa, Koivusalo jatkaa.

– Toinen lasten lukuintoa herättelevä ja monipuoliseen lukemiseen innostava palvelumme on kirjavinkkaus. Sitä on tarjolla toka-, viitos- ja seiskaluokkalaisille. Vierailulla lapset kuulevat kirjavinkkejä ja lopuksi he saavat lainata kirjoja omalla kirjastokortillaan.

Kirjastoissa tapahtuu paljon

Kaupunginkirjaston tapahtumien määrä nousi vuonna 2018 lähes puolella ja kävijöitäkin oli neljännes enemmän kuin edellisvuonna.
– Tapahtumia toteutetaan ensi sijaisesti yhteistyökumppaneiden kanssa ja sitä kautta olemme voineet olla mukana toteuttamassa montaa hienoa yhteistyöideaa. Lisäksi kirjasto panostaa kirjallisuuteen liittyvään tapahtumatoimintaan, jota on ollut vuosi vuodelta enemmän esimerkiksi lukupiirien muodossa. Viime kesän hittejä olivat kirjastopihan yhteislaulut, joita sää todellakin suosi, toteaa kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula.

– Lasten tapahtumien tavoitteena on tehdä myös kirjaston palvelut, aineistot ja henkilökunta perheille tutuksi ja samalla houkutella mahdollisia uusia käyttäjiä ja lainaajia, Pilppula jatkaa.