Opiskelijakaupunki Turku -projektirahalla toteutetaan toimintoja tukemaan sekä värittämään opiskelija-arkea. Projektihaussa valittiin 12 hanketta vuodelle 2019. Ne tuovat muun muassa tukea opiskelija-arkeen, kesätekemistä kesäteekkareille ja apuja työnhakuun.
  • Projektihaku vuoden 2019 hankkeille päättyi 16.11.2018.
  • Päätöksen tuettavista projekteista tekee Opiskelijakaupunki Turku -toiminnan ohjausryhmä joulukuussa 2018. Kaikkiin hakijatahoihin ollaan yhteydessä ohjausryhmän rahoituspäätöksen jälkeen.
  • Tutustu vuoden 2018 hankkeisiin täällä.

Vuorovaikutustaitoja opiskelun tueksi -lyhytkurssit tuovat apuja opiskelijoille improvisaation ja interaktiivisten tehtävien avulla. Kursseilla opiskelijat treenata mm. esiintymistilanteita ja pääsevät harjoittelemaan erilaisia taitoja, kuinka purkaa esimerkiksi esiintymis- ja työhaastattelujännitystä. Osa kursseista on myös tarjolla englanniksi.

Videoita opiskelija-arjesta

Tänä vuonna on mukana myös useampi videoprojekti, joissa nostetaan esiin esimerkiksi opiskelijayrittäjyyttä ja millaisia liikuntavaihtoehtoja löytyy opiskelijoille. Videoilla halutaan esiin eri tapoja kehittää osaamista sekä parantaa opiskelijahyvinvointia. Videoiden toteutuksesta vastaavat mm. Boost Turku ja CampusSport.

Innovoiden työelämään

Challenge-leireillä opiskelijat ratkaiset esimerkiksi yrityksien asettamia haasteita. Osana ongelmanratkaisua on perehtyä innovaatioprosesseja sekä kehittää vuorovaikutustaitoja. Teemana leirillä on ympäristö ja ilmastonmuutos. Leirille tavoitellaan n 40 opiskelijaa.

– Leireillä halutaan olla tiivis ja rento ilmapiiri, siksi se pidetään aika pienenä, kertoo Piia Nurmi Turun AMK:sta.

Ennätysmäärä hakemuksia

Loppuvuonna järjestetyn projektihaun painopisteitä olivat opiskelijoiden työllistymien sekä työelämävalmiuksien tukeminen, kv-opiskelijat ja heidän työelämäkontaktien edistäminen. Valinnassa haluttiin lisäksi painottaa hankkeita, jotka tukevat opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

Hakemuksia jätettiin yhteensä 22, joista 12 sai rahoituksen.

– Nyt rahoitettavat projektit tuovat näkyvyyttä ja uusia toimijalähtöisiä avauksia Opiskelijakaupunki Turku ‑toiminalle. Erillisprojektit ovat matalan kynnyksen ”rahoitusohjelma”, joka mahdollistaa sellaista tekemistä, joka ei ilman tätä rahoitusta toteutuisi. Haluamme tuoda yhteen kaikkien turkulaisten korkeakoulujen opiskelijat, avaa erityisasiantuntija Anssi Kaisti Turun kaupungilta.

Opiskelijakaupungin kehittäminen on osa Turun kaupunkistrategiaa. Opiskelijakaupunki Turku -yhteistyössä ovat Turun kaupungin lisäksi mukana Turun kuusi korkeakoulua, Turku Science Park Oy, ylioppilas- ja opiskelijakunnat sekä alueen elinkeinoelämä. Vuosittaisen hankehaun lisäksi toiminnasta rahoitetaan paljon muuta opiskelijakaupungin kehittämiseen liittyvää toimintaa.

 

Lue alta kaikista rahoitusta saaneista projekteista.

Warm feelings for Turku -kiertue

Boost Turku ry järjestää markkinointikiertueen, jolla kerrotaan Turusta aktiivisena opiskelijakaupunkina, eri opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksista Turun alueella erityisesti Kesäteekkareille.

Best side of Turku – Tapahtumia Kesäteekkareille

Tuleville kesäteekkareille järjestetään toimintaa Turussa Boost Turku ryn toimesta. Tapahtumissa kesäteekkarit tutustuvat kaupunkiin ja verkostoituvat yhteisten kesätapahtumien kautta.

Yo-kylä Block Party 2019 -katukulttuurifestivaali

Katufestivaali valtaa legendaarisen Yo-kylän toistamiseen. Urbaanin tapahtuman pääkohderyhmänä ovat ylioppilaskylän asukkaat ja kaikki muut kaupunkilaiset. Tapahtuma järjestetään 7.9.2019.

Hanki itsellesi työpaikka -projekti

Projektissa järjestetään mm. innovointityöpajoja ja kohtaamisia opiskelijoiden sekä yritysten välillä. Projekti on tarkoitettu erityisesti vastavalmistuneille ja yrityksille, joissa on menossa omistajavaihdos.

Vuorovaikutustaitoja opiskelun tueksi -kurssit

Kurssit ovat matalan kynnyksen improvisaatioharjoituksiin perustuvia lyhytkursseja, jotka valmentavat opiskelu- ja työelämässä kohdattaviin vuorovaikutustilanteisiin. Lisätietoja täältä.

KOOMA 2019: Kokoontuvat Opiskelevat Maantieteilijät -tapahtuma

Synapsi ry järjestää valtakunnallisen KOOMA 2019 -tapahtuman, jossa tuodaan yhteen maantieteen opiskelijoita ympäri Suomen.

CampusSportin markkinointivideo

CampusSport toteuttaa markkinointivideon liikuntapalveluistaan korkeakouluopiskelijoille. Video esittelee liikuntapalveluita myös nuorille, jotka valitsevat kaupunkia, johon haluaisivat tulla opiskelemaan.

Puhallus-festivaali 2019

Puhallus on joka toinen vuosi järjestettävä opiskelijapuhallinorkesterifestivaali, joka huipentuu yhteiskonserttiin 21.9.2019.

Turku Boost Summer Documentary -podcastt-uotanto

Boost Turku ry toteuttaa kymmenosaisen podcast-sarjan, jossa seurataan Boost Startup Journey –yrittäjyysohjelmaan osallistuvia opiskelijoita ja heidän tarinoitaan yrittäjiksi.

Study and stay in Turku! -tapahtuma, Networking event for international students

Tapahtuma keskittyy alueellisiin verkostoihin, jatko-opintomahdollisuuksiin ja työelämäyhteyksiin erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden kohdalla.

Entrepreneurship in Higher Education -seminaari

Toukokuussa Åbo Akademin järjestettämän seminaarin ja työpajojen tavoitteena on levittää tietoa yrittäjyydestä sekä korkeakouluopiskelijoille että henkilökunnalle.

MashUp-leiri 2019 – Korkea-asteen ja 2. asteen opiskelijat innovoimassa yhdessä

Innovaatioleireillä opiskelijoilla on mahdollisuus kehittää työelämässä tarvittavia taitoja ja osaamista sekä kehittää kykyä osallistua erilaisiin innovaatioprosesseihin.

Lisätietoja:

Anssi Kaisti, anssi.kaisti@turku.fi