Eurooppalaisten kaupunkien EUROCITIES-järjestön kokous järjestettiin 20.–21.3. Brysselissä ja se keräsi yhteen noin 60 kaupunginjohtajaa. Mukana oli myös Turun kaupunginjohtaja Minna Arve yhdessä muiden suomalaisten kuutoskaupunkien johtajien kanssa. Omassa puheenvuorossaan Arve toi esiin mm. Turun kunnianhimoisen hiilineutraalisuustavoitteen. Kokouksen aikana julkaistiin eurooppalaisten kaupunginjohtajien yhteinen kannanotto Euroopan tulevaisuuden suunnasta.

EUROCITIES on isojen eurooppalaisten kaupunkien järjestö, jossa on mukana kaikkiaan 140 kaupunkia. Nyt toista kertaa järjestetyssä kaupunginjohtajien kokouksessa oli mukana lähes 60 kaupunkia. Tukholman kaupunginjohtaja ja EUROCITIES-järjestön puheenjohtaja Anna König Jerlmyr totesi puheenvuorossaan, että kaupungit ovat vahvasti sitoutuneita EU-yhteistyöhön. Kaupungit haluavat myös saada kaupunkilaiset paremmin mukaan kehittämään kaupunkeja ja Eurooppaa.

Sekä Euroopan unionin että jäsenvaltioiden on tärkeää vahvistaa kumppanuutta kaupunkiverkostojen kanssa, sillä yhteiset tavoitteemme toteutetaan kaupungeissa. Kaupunkitasolla kansalaiset näkevät konkreettisesti tavoitteiden merkityksen ja toimenpiteiden vaikutukset”, toteaa Minna Arve.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve painotti omassa puheenvuorossaan kaupunkien keskeistä roolia yhteisten eurooppalaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Esimerkkinä Arve nosti esiin ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja Turun tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Toinen Arveen nostama teema oli vastuullisuus kaupunkilaisia kohtaan. Kaupunkilaisia on kuultava ja heidät on otettava mukaan päätöksentekoon.

Muita kaupunginjohtajien esiin nostamia teemoja olivat mm. populismin torjunta innovatiivisen johtamisen avulla, osallistavan demokratian vahvistaminen, kaupunkiliikenteen kehittäminen, kohtuuhintaisen asumisen takaaminen kaikille, tasa-arvokysymykset, digitaalisen muutoksen toimeenpaneminen kaupunkitasolla sekä kestävän kehityksen tavoitteiden integrointi osaksi kaupunkien omaa agendaa.

Tilaisuudessa puhui myös komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen. Kataisen mukaan EU:ta uhataan nyt niin ulkoa kuin sisältä päin. Ulkoa tulevat uhkat liittyvät USA:n kauppatulleihin, kiinalaisten pääomasijoitusten lisääntymiseen sekä Venäjän pyrkimykseen häiritä vaaleja. Sisäiset uhkat liittyvät puolestaan yhteisten eurooppalaisten perusarvojen, kuten lehdistönvapauden ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen, rapautumiseen. Siksi Euroopan tulee olla entistä yhtenäisempi ja seistä yhteisten arvojen takana. Kaupungit voivatkin toimia vahvemman Euroopan puolesta. Katainen nosti puheessaan Turun Eurooppa-foorumin hienona esimerkkinä siitä, kuinka kansalaisia voidaan osallistaa EU-keskusteluun.

Kaupunkien yhteinen kannanotto Euroopan tulevaisuuden puolesta

Kaupunginjohtajien “City Leaders Agenda for Europe” -kannanotto julkaistiin samassa tilaisuudessa - Eurooppa-neuvoston kokouksen alla ja hyvissä ajoin ennen Euroopan parlamentin vaaleja sekä uuden komission muodostamista. Kannanotossa korostetaan kaupunkien keskeistä asemaa yhteisten eurooppalaisten tavoitteiden toimeenpanijana. Tämän takia kaupungit ja kaupunkilaiset tulisi ottaa entistä vahvemmin mukaan niin kansalliseen kuin eurooppalaiseen päätöksentekoon. Kannanoton slogan onkin ”Work with cities, work with citizens, work with us”.

Lisäksi kannanotossa ehdotetaan kaupunkien aseman vahvistamista EU-tasolla nimittämällä komissioon kaupunkikysymyksistä vastaava varapuheenjohtaja. Lisäksi EU:n ja sen jäsenvaltioiden tulisi työskennellä määrätietoisesti, jotta hiilineutraali Eurooppa toteutuu vuoteen 2050 mennessä. Myös kaupunkien pyrkimyksiä kehittää, testata ja laajentaa digitaalisia ratkaisuja tulisi tukea ja näin edistää koko EU:n digitaalista muutosta. Lisäksi kaupunkien rooli Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin täytäntöönpanossa tulisi tunnustaa.

Asiasanat: