Minkälaista on hyvä opastaminen? Minkälaisiin kohteisiin Turussa kulkevia matkailijoita ja asukkaita tulisi opastaa? Montako kieltä tarvitaan? Miltä kaupunkiopasteiden tulisi näyttää? Tule kertomaan mielipiteesi uusista opastesuunnitelmista.

Opastamisen ekosysteemi

Opastamisen ekosysteemi on kaksivuotinen hanke, joka kehittää kaupunkien opastamista ja sen myötä palveluiden saavutettavuutta ja keskusta-alueiden vetovoimaisuutta. Hankkeessa on mukana kolme 6Aika-kaupunkia, Helsinki, Tampere ja Turku, joiden käyttöön luodaan nykyaikaisen kaupunkiopastamisen kokonaissuunnitelma. Turussa hankkeeseen osallistuvat Turun kaupungin lisäksi Turku Science Park ja Turun ammattikorkeakoulu. Hanke on osa kuuden suurimman suomalaiskaupungin 6Aika-strategiaa ja sitä rahoittavat Euroopan Unionin aluekehitysrahasto sekä Uudenmaan liitto. www.opastamisenekosysteemi.fi

www.6.aika.fi

Turun kaupungille tehdään parhaillaan uutta kaupunkiopastamisen konseptia. Jalankulkijoiden opastamisesta lähtevää suunnitelmaa on tulevaisuudessa mahdollisuus jalostaa myös pyöräilijöiden tai joukkoliikenteen tarpeisiin. Jo alkuvaiheen suunnitelmissa halutaan kuulla myös asukkaiden mielipidettä. Opastemalleja esitellään pääkirjastossa perjantaista sunnuntaihin 26.–28.4.

Opastamisen konsepti ei sisällä pelkästään viittoja tai kylttejä, vaan käsittelee kaupunkiopastamista suurempana kokonaisuutena. Konsepti syntyy 6Aika-ohjelmaan kuuluvan Turun kaupungin Opastamisen ekosysteemi -hankkeen tuotoksena.

- Nyt tekeillä oleva opastamisen konsepti ottaa kantaa muun muassa siihen, minkälaisia opasteita Turussa tulisi olla, miltä opasteet näyttävät, mihin kohteisiin ne opastavat, millä kielillä opastetaan ja kuka opastamista koordinoi, kertoo hankkeen projektipäällikkö Riikka Niemelä.

Hanke kerää parhaillaan palautetta suunnitteilla olevista opasteista. Palautteen perusteella tehtävien muokkausten jälkeen seuraa käytännön testaus Aurajokivarressa kesäkuussa. Opastamiskonsepti valmistuu elokuussa, jonka jälkeen toiveena on, että se otetaan käyttöön mahdollisimman laajasti.

- Konseptin elementtejä on jatkossa mahdollista hyödyntää myös muissa kuin kaupungin omistamissa kohteissa, vaikkapa kauppakeskuksissa tai muussa sisätilaopastamisessa, sanoo Niemelä.

Yleisö on tervetullut Turun pääkirjaston aulaan tutustumaan opastemalleihin ja antamaan niistä palautetta perjantaista sunnuntaihin 26.–28.4. Opaste-esittely avautuu perjantaina kello 10 ja on avoinna pääkirjaston aukioloaikaan: pe kello 20 saakka, la 10–16 ja su 12–18.

Opastamisen ekosysteemi -hankkeen henkilökuntaa on paikalla vastaamassa kysymyksiin perjantaina kello 10–15 sekä lauantaina kello 10–16. Palautetta voi jättää paikan päällä suullisesti ja kirjallisesti tai jälkikäteen sähköisesti. Ohjeet löytyvät opasteiden vierestä.