Turun kouluissa on käynnistetty kevään aikana kouluruokaraatitoimintaa. Raadin tavoitteena on kuulla ja osallistaa oppilaita vaikuttamaan kouluruokailuun sekä keskustella heidän kehitysehdotuksistaan. Lisäksi kouluruokaraateja tullaan käyttämään uusien raaka-aineiden tutustuttamisessa ja reseptien kehittämisessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallinen koululaiskysely

Kouluruokaraadin ensimmäisenä teemana on kasvisruoka ja kasvipohjaiset proteiinit. Kouluruokaraati järjestetään samansisältöisenä kahdessa yläkoulussa yhteistyössä sivistystoimialan, strategisen hankinnan, Arkea Oy:n ja Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa.

Tiistaina 23.4.2019 järjestetyssä kouluruokaraadissa Vasaramäen Syreenikujan yksikön oppilaat maistelivat kolmea koulujen ruokalistalla olevaa kasvisruokavaihtoehtoa ja keskustelivat pienryhmissä aikuisen johdolla ruoasta. Maistelussa haetaan vastuksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Mitä pidät ruoasta? Tunnistatko pääraaka-aineen? Miten ruokaa voisi muokata mielestäsi paremmaksi (esim. mausteet, rakenne)? Mitä esteitä kasvisruoan suosiolle mielestäsi on?

Kaupungin ja Arkean yhteisenä tavoitteena on edistää kasvisruoan suosiota kouluruokailussa. Kasvisruokateemalla pidetystä kouluraadista saatiin käytännön ehdotuksia ruokalajien kehittämiseen.

Ruokailijoiden osallistaminen kehittämiseen on tärkeää, sillä heille me tätä työtä teemme

-Osallistujilta saatiin erinomaisia näkemyksiä siitä, mikä vaikuttaa ruoan valitsemiseen lounaslinjastossa. Meidän tulee myös enemmän panostaa viestimiseen, sillä esimerkiksi quorn on monille vieras raaka-aine eikä nimestä voi päätellä, mistä on kyse. Ruokailijoiden osallistaminen kehittämiseen on tärkeää, sillä heille me tätä työtä teemme, kertoo Arkean tuote- ja palvelusuunnittelija Jukka Muranen.

Ruokien maistelun lisäksi raadissa käydään SYKE:n erikoistutkija Minna Kaljosen johdolla läpi ruoan hiilijalanjälkeen liittyviä tekijöitä ja pienryhmät kisaavat aiheesta. Ruokapalveluiden kehittäminen tähtää hiilineutraali Turku 2029 -tavoitteeseen ja kasvisruoan osuuden lisääminen tulee olemaan keskeinen osa tämän tavoitteen saavuttamisessa.

-Kasvisruoan osuus ei lisäänny, ellemme samalla opi syömään ja valmistamaan ruokaa uudella tavalla. Ruokaraadit tähtäävät juuri tähän: uusien maistuvien kasvisruokien kehittämiseen yhdessä oppilaiden kanssa, Kaljonen painottaa.

-Kouluruokaraadit jäävät yhteiseksi toiminnaksi, joita kehitetään tarpeen mukaan. Aiheiksi on suunniteltu kehitettyjen reseptien pop up -maistelutilaisuutta ja mahdollisuutta äänestää ruoka ruokalistalle ja esimerkiksi hävikkityöpajaa, jossa oppilaat auttavat pohtimaan ratkaisuja hävikin pienentämiseen, kertoo strategisen hankinnan palvelupäällikkö Suvi Haukioja.

-Pieni, mutta konkreettinen kasvisruokailua edistävä käytännön tekijäkin on jo hoksattu: laitetaan kasvisruoka linjastolle ensin tarjolle, niin sitä tulee otettua lautaselle todennäköisemmin, Haukioja paljastaa.

Huhtikuun 2019 alussa julkaistun Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisen koululaiskyselyn tulokset osoittivat koululaisten haluavan vaikuttaa koulupäivään liittyviin asioihin, joista kouluruokailu nousi suurimmaksi kohteeksi