Tulevana lauantaina Varissuon Pelttarin kentälle levittäytyy suosittu monikulttuurinen ilmaistapahtuma Etnofest. Tapahtumassa kuullaan tanssittavia lattari- ja reggaetonrytmejä Kachao Manilta ja pääesiintyjänä lavalle nousee itseoikeutetusti Varissuo-musikaalinkin kirjoittajana toiminut räppäri Paleface.

Varissuon ilmainen festarihelmi Etnofest järjestetään jo kuudetta kertaa lauantaina 18.5. kello 15–19. Luvassa on jälleen paljon monikulttuurista ohjelmaa, musiikkia, tanssia, työpajoja ja ravintolapäivän myötä myös makoisia herkkuja useista eri maista kuten vaikkapa Ukrainasta, Nepalista ja Nigeriasta.

– Pääesiintyjäksi on tänä vuonna saatu kovatasoinen räppäri Paleface, joka valikoitui pitkälti myös sen vuoksi, että hän oli toinen tekstinkirjoittaja suositussa Varissuo-musikaalissa, tapahtuman koordinaattori, Turun nuorisopalveluiden kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan ohjaaja Marika Gustafsson kertoo.

Palefacen ja turkulaistuneen kuubalaismuusikon Kachaomanin lisäksi musiikkia kuullaan pietarilaiselta Karelia-bändiltä. Varman kesätunnelman tuovat showllaan myös upeat Samba Cariocan tanssijat ja muusikot.

Etnofest on kasvanut merkittävästi vuosien varrella. Siitä on tullut alueellisesti tärkeä tapahtuma, jonne tullaan kauempaankin.

–  Varissuo on ylpeästi Suomen monikulttuurisin alue. Etnofest rakentaa siltoja ihmisten, kulttuurien ja eri väestöryhmien välillä yhdessä tekemisen ja kokemisen kautta, sanoo Gustafsson.

Musiikin ja herkkujen
lisäksi vaikka mitä muuta

Kirjasto järjestää Etnofestissä Minimielenosoitus paremman Turun puolesta -työpajan, jossa voi kertoa, millaisessa Turussa haluaisi tulevaisuudessa asua. Työpajassa taiteillaan iskulauseita paremman maailman ja paremman Turun puolesta, ja pajaan voivat osallistua myös perheen pienimmät. Työpajatekemisen lisäksi pisteellä voi vaikka runoilla Blackout-poetryn hengessä – siinä uutta runoa nousee esiin toisen tekstin sanoista.

Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan rinnalla yhdistyksillä on tärkeä osansa tapahtuman järjestämisessä. Monikulttuurisuusjärjestöt kuten Sondip ja Yhdessä-yhdistys ovat mukana myös rahallisesti. Järjestötoimijat osallistuvat tapahtuman suunnitteluprosessiin alusta alkaen.

– Tyttöjen talo tuo Etnofestiin tällä kertaa korttityöpajan ja nuorten pitämän munkkikahvilan, josta voi ostaa munkkeja ja mehua. Yhdessä-yhdistykseltä on teltta, jossa voi pelata mielen hyvinvointiin liittyviä pelejä ja Katariinan seurakunta tuo paikalle pomppulinnan, hengailualueen ja helmikoruaskartelua, Varissuon nuorisotilan ohjaaja Amina Marouf kertoo.

Namikalta on koripalloa, Varsinais-Suomen MLL:ltä korupaja ja alueella on myös muun muassa ghanalaisten tuotteiden myyntiä, glitterkasvomaalausta ja jättisaippuakuplia sekä nuorisopalveluiden Nuokkaribiili sumopukuineen ja jättinyrkkeilyhanskoineen, joten paljon kiinnostavaa on kaikenikäisille.

– Tällaisia tapahtumia soisi olevan enemmänkin. Varissuon kaltaisista kansainvälisistä lähiöistä nousee uudenlaista kaupunkikulttuuria. On hienoa olla mukana nostamassa lähiön profiilia ja näyttää, että Varissuo on paikka, jossa yhteisöllisyys, luovuus ja kulttuuri kukoistavat, Terhi Toppala Yhdessä-yhdistyksestä sanoo.

Tapahtuman järjestävät yhdessä Turun vapaa-aikatoimiala, SONDIP – Varsinais-Suomen monikulttuuristen yhdistysten liitto ry, Yhdessä-yhdistys, MLL:n Varsinais-Suomen piiri, Katariinan seurakunta, NMKY:n yökoris, Turun Tyttöjentalo ja Akseli kiinteistöpalvelut.