Lounais-Suomessa jätehuolto on järjestetty 17 kunnan yhteisenä toimintana. Mukana olevien kuntien alueella asuu noin 417 000 asukasta. Alueen kuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta. Jätehuollon palvelut, ohjauksen ja neuvonnan järjestää puolestaan kuntien omistama Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH)

Jätehuoltolautakunnan uudet sivut

Jätehuoltolautakunnan viranomaistehtäviin kuuluu alueen jätehuoltomääräyksistä ja maksuista päättäminen. Asukkaat asioivat jätehuoltolautakunnan kanssa jätehuollon viranomaisasioissa, kuten hakiessaan poikkeamista jätehuoltomääräyksistä tai muutosta jätemaksuun.

Tarve viestinnän selkeyttämisestä tuli asiakkailta

Jätehuoltolautakunnan oma nettisivusto tehtiin selkeyttämään eri toimijoiden roolia. Tarve havaittiin asiakaspalautteen perusteella.

- Asukkaat ovat antaneet meille aika ajoin palautetta siitä, että jätehuoltolautakunnan viranomaistehtäviä ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n palvelua on vaikea erottaa toisistaan. Aina ei ole ollut asukkaille kovinkaan selvää, kuka minkäkin asian hoitaa, kertoo jätehuoltoasiamies Satu Ojala Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnasta

Jätehuoltolautakunnan uusi opas Lyhennelmä Lounais-Suomen jätehuoltomääräyksistä kertoo myös selkeästi miten jätehuolto toimii ja mitkä ovat eri toimijoiden roolit. Oppaassa kerrotaan myös selkeästi asukkaan kannalta keskeisiä jätehuollon määräyksistä.

Uusi viranomaispalveluja tuottavan Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan sivusto löytyy osoitteesta www.turku.fi/jatehuoltolautakunta

Asukkaille tarkoitettu opas Lyhennelmä Lounais-Suomen jätehuoltomääräyksistä löytyy jätehuoltolautakunnan sivuilta.

Turku toimii vastuukuntana

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan toiminta-alueessa mukana olevat 17 kuntaa: Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Lieto, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Salo, Sauvo ja Turku.

Turku toimii jätehuoltolautakunnan vastuukuntana. Lautakunta on osa vastuukunnan hallintoa, mutta viranomaistehtävien hoito on vastuukunnasta riippumatonta.