Kupittaan maauimalan valmistautuminen kesään on loppusuoralla. Kupittaan uimalan kausi jatkuu 11.8. asti.

Kunnostustöissä on ollut samanlaisia haasteita kuin aiemminkin, mutta altaiden täyttö saatiin käyntiin torstaina 23.5.
– Saumaus- ja maalaustöitä on haitannut altaan saumoista läpi tunkeva pohjavesi. Onneksi työt saatiin juuri viime hetkellä valmiiksi ja saimme vedenlaskun ajoissa käyntiin. Jos kaikki menee hyvin, pääsemme avaamaan maauimalan suunnitellun aikataulun mukaisesti, kertoo uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen.

Jos ja kun viimeistelyt etenevät toivotulla tavalla, asiakkaat ovat tervetulleita Kupittaan maauimalaan maanantaista 3.6. klo 9 alkaen. Kupittaan uimalan kassa on avoinna juhannusta lukuun ottamatta 11.8. asti maanantaista perjantaihin klo 9–19 ja viikonloppuisin klo 10–19. Uintiaikaa on puoli tuntia kassan sulkeutumisen jälkeen.

Aina lämmintä uimavettä

Kupittaan uimala sopii erityisen hyvin lapsiperheille. Lämmin, 27 asteinen uimavesi ilahduttaa viileämpänäkin kesäpäivänä, ja isossa 50 metrin altaassa on tilaa koko perheelle polskutella. Pienemmässä lasten altaassa on pikkuväelle sopiva liukumäki. Vähän isommat tykkäävät 14 metrisestä vesiliukumäestä. Kupittaalla on myös leikkipaikka, nurmialuetta oleskeluun ja kioski, josta voi ostaa virvokkeita ja syötävää. Myös omat eväät voi ottaa mukaan lukuun ottamatta alkoholijuomia. Kupittaan maauimala on savuton.

Kuntouimareille ja vesijuoksijoille on tilaa sekä 50 metrin altaassa että syvässä altaassa. Kupittaalla ei ole saunaa. Lukittavat lokerot toimivat 50 sentin kolikkopantilla.

Kupittaan maauimalassa on ulkosuihkut, yksi esteetön pukutila ja suihku sekä inva-wc. Invapysäköinti on Kupittaan Paviljongin edustalla, ja pyörätuolilla pääsee sisään kassan vierestä. Liikkumisrajoitteisten veteen pääsyä helpottaa luiska 50 metrin altaassa.

Neljästi viikossa vesijumppaa

Kupittaan maauimalan suosittuja vesijumppia on tarjolla 3.6.–10.8. maanantaisin klo 19.30–20.15, keskiviikkoisin 8.15–9, torstaisin klo 19.30–20.15 ja lauantaisin klo 9.15–10. Jumpat ovat reippaita, ja ne pidetään ison altaan syvässä päädyssä. Jumpissa käytetään vesijuoksuvöitä tai muita apuvälineitä. Auttava uimataito on kuitenkin välttämätön. Vesijumppiin ei tarvitse ilmoittautua. Vesijumppa maksaa sisäänpääsymaksun lisäksi ohjausmaksun (2,5 €/krt tai 20 €/ 10 krt). Kupittaan vesijumppien lisäksi vesijumppaa on tarjolla myös Samppalinnan maauimalassa 4.6. alkaen tiistaisin klo 7–7.45.

Jonottamatta sisään rannekkeella

Hellepäivien jonot välttää, kun lataa sisäänpääsymaksut liikuntarannekkeille jo etukäteen ja voi kulkea rannekkeella sisään portista jonottamatta kassalla.  Maauimaloiden 10 kerran lataus maksaa 40 euroa, alennusryhmille ja lapsille (4–16-v) 24 euroa. Kertamaksu on aikuisille 5,5 euroa, alennusryhmille 3,5 ja lapsille (4–16-v) 3 euroa. Perhelippu maksaa 13 euroa.

Liikuntarannekelatauksissa on sunnuntaihin 2.6. asti tarjous, jossa saa yhden sisäänpääsyn kaupan päälle, kun lataa 10 kerran latauksen. Latauksia voi ostaa Impivaaran uimahallista, Samppalinnan maauimalasta tai arkisin Kupittaalta Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen asiakaspalvelusta ja Kupittaan keilahallin kahviosta.

Asiasanat: