Brysselissä eletään mielenkiintoisia hetkiä, kun uuden parlamentin järjestäytymisen lisäksi edessä on neljän EU-huippuviran täyttäminen sekä uuden komission muodostaminen. Toukokuun europarlamenttivaalien tulos oli ilahduttava Varsinais-Suomen kannalta, sillä Brysseliin saadaan pitkästä aikaa meppi alueeltamme: vihreiden Ville Niinistö.

Toukokuu huipentui sunnuntaina 26.5. europarlamenttivaaleihin. Saimme varsinaissuomalaisen edustajan, kun vihreiden Ville Niinistö valittiin Suomesta toiseksi eniten ääniä keränneenä Euroopan parlamenttiin. Suomen 13 mepin ryhmä on sekoitus kokeneita meppejä (7) ja uusia kasvoja (6). Paikkansa säilyttivät kokoomusmepit Henna Virkkunen, Sirpa Pietikäinen ja Petri Sarvamaa sekä SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, vihreiden Heidi Hautala, keskustan Elsi Katainen ja RKP:n Nils Torvalds. Uusina Brysseliin saapuvat vaalien äänikuningas Eero Heinäluoma (sdp), Mauri Pekkarinen (kesk), Silvia Modig (vas), Laura Huhtasaari (ps) ja Teuvo Hakkarainen (ps). Eurooppa-toimisto onnittelee valittuja meppejä ja toivoo läheistä yhteistyötä.

Yleisesti vaalitulos oli ennustusteiden mukainen: Euroopan parlamentin keskustaoikeisto ja -vasemmisto menettivät paikkoja, kun taas vihreillä oli historiansa paras vaalimenestys. Keskustaliberaali ALDE-ryhmä kasvoi yli 100 mepin ryhmäksi Macronin En Marche -puolueen liityttyä siihen. Myös äärioikeisto kasvatti odotetusti voimiaan. Avoin kysymys kuitenkin on, kuinka yhtenäisen ryhmän äärioikeistolaiset puolueet pystyvät muodostamaan. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että jatkossa Euroopan parlamentti on entistä pirstaleisempi, ja ensimmäistä kertaa parlamentin historiassa keskustavasemmisto ja -oikeisto eivät pysty yhdessä muodostamaan parlamentissa enemmistöä. Seuraavaksi on vuorossa EU:n huippuvirkojen nimitysprosessit sekä parlamentin valiokuntapaikkojen jakaminen.

Myös heinäkuussa alkava Suomen EU-puheenjohtajakausi lähestyy. Pj-kauden nettisivut EU2019.FI sekä twitter-tili @EU2019FI on nyt avattu. Syksyn tapahtumiin ja kokouksiin voi jo käydä tutustumassa verkkosivuilla. Kansallinen ohjelma julkaistaan, kun tuleva hallitus on sen viimeistellyt ja hyväksynyt.

Kesän kynnyksellä katseet kohdistuvat kiinnostavien poliittisten kysymysten lisäksi nykyisen budjettikauden viimeisiin EU-rahoitusmahdollisuuksiin. Kesän ja syksyn aikana järjestetään muun muassa Horisontti 2020 -ohjelman info- ja verkostoitumistilaisuuksia sekä Brysselissä että Helsingissä (lue lisää täältä).