Ympäristöön jääneistä jäljistä saamme arvokasta tietoa siellä asuneiden ihmisten elämästä ja historiasta. Niistä voimme lukea tarinaa toiminnastamme ja elinkeinoistamme sekä arvoistamme ja suhtautumisestamme ympäristöön eri aikoina.

Turunmaan seutuun kuuluvat Kemiönsaaren kunta, jonka alue muodostuu entisistä Dragsfjärdin, Hiittisten, Kemiön ja Västanfjärdin kunnista sekä Paraisten kaupunki, jonka alueella sijaitsevat entiset Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kunnat. Turunmaan saaristo on sekä luonto- että kulttuuriympäristöltään erityislaatuinen.

Varsinais-Suomen maakuntamuseo kumppaninaan Korjausrakentamisyhdistys Curatio ry käynnisti vuonna 2016 Turunmaa, yhteinen kulttuuriympäristömme -hankkeen, jossa oli tavoitteena tehdä kulttuuriympäristöohjelma Turunmaan saaristoon. Tavoitteena oli nostaa esiin paikalliset ominaispiirteet ja tukea kulttuuriympäristön säilymistä, vaalimista ja hyödyntämistä kestävällä tavalla.

Toivottavasti myös meidän sukupolvemme ympäristöön jättämät jäljet ovat sellaisia, joita tulevat sukupolvet voivat arvostaa.

Kulttuuriympäristöohjelman tekeminen on prosessi, joka kokoaa eri osapuolet yhteen innostaen vaalimaan omaa elinympäristöä. Turunmaan alue on niin laaja, että aluksi ajateltiin olevan mahdollista tehdä yhteistyössä kotiseutuyhdistysten kanssa lähinnä vanhoja kuntarajoja noudattaen erilliset kulttuuriympäristön hoidon tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset. Kaikissa työpajoissa, joita järjestettiin sekä paikallisille asukkaille että viranomaisille, nousi kuitenkin esiin, että eniten kaivataan ajantasaista kaikkien toimijoiden saavutettavissa olevaa kulttuuriympäristötietoa ja jota mm. kyläyhdistykset voisivat käyttää omien kylänhoitosuunnitelmiensa tekemisessä. Päädyttiin siihen, että ohjelmassa pyritään vastamaan tähän tiedontarpeeseen ja kerätty tieto julkaistaan avoimena aineistona kaikkien käyttöön. Tiedon saatavuuden lisäksi jatkotoimenpiteinä toivottiin erilaisia yksittäisiin kohteisiin tai ympäristöihin kohdistuvia kunnostushankkeita, kulttuuri- ja luontoreittejä sekä infotauluja maastoon kulttuuriperintökohteisiin.

Lähtötilanne ja toimenpiteet

Tilanne kerätyn kulttuuriympäristötiedon osalta oli Paraisten kaupungissa ja Kemiönsaaren kunnassa erilainen, ja tässä projektissa pyrittiin tiedonkeruussa keskittymään niille alueille, joista tietoa oli vähiten tai ei vielä ollenkaan. Kaikkia kohteita ei käytettävissä olevien resurssien puitteissa pystytty käymään läpi. Valittu julkaisumalli, jossa tiedot päivittyvät rajapinnan kautta, mahdollistaa sen että, tietoja voidaan liittää julkaisuun myöhemminkin sitä mukaa kun ne karttuvat.

Parainen

Nykyisen Paraisten alueella Houtskarissa, Nauvossa ja Korppoossa on tehty ensimmäiset rakennusinventoinnit jo vuonna 1986. Paraisten alue on niin laaja, että vaikka työtä on tehty jo usean henkilötyövuoden verran, vieläkin on alueita, joilta tiedot puuttuvat tai ne eivät ole ajantasaiset. Maisemahistoriaa on Paraisilla tutkittu erilaisissa projekteissa alue kerrallaan.

Paraisilla työ käynnistyi rakennuskannan inventoinneilla ja maisemahistorian tutkimuksella. Rakennusinventointi eteni Vanhalta Malmilta Houtskariin, Iniöön, Korppooseen ja Nauvoon asti. Osa näistä laajoista alueista oli inventoitu jo aikaisemmin, ja nyt keskityttiin kokonaan inventoimattomille alueille. Työpajoja järjestettiin sitä mukaa, kun inventoinnit etenivät. Ihan kaikkia alueita ei vieläkään ehditty inventoida, ja työ jatkuu tälläkin hetkellä Paraisten kaupungin toimesta Kirjalan, Lielahden ja Lemlahden saarilla.

Kemiönsaari

Nykyisen Kemiönsaaren kunnan alueella, Västanfjärdissä, Dragsfjärdissä, Hiittisissä ja Kemiössä on inventoitu vanhaa rakennuskantaa vähitellen erilaisissa inventointiprojekteissa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Kemiössä tehtiin 1990-luvun lopulla kylittäin kulttuurimaisemaselvitys maastotarkastelun, vanhojen karttojen ja kirjallisuuden pohjalta. Vuosina 2011 -2013 Kemiönsaaren kunnassa toteutettiin laaja kulttuuriympäristöprojekti, jossa inventoitiin järjestelmällisesti vanhaa rakennuskantaa niiltä alueilta, joilta sitä ei vielä ollut inventoitu. Samassa projektissa tutkittiin myös alueen maisemahistoriaa vanhojen karttojen, pääasiassa isojakokarttojen pohjalta. Muinaisjäännöksiä inventoitiin kunnan itäisessä saaristossa, Västanfjärdissä, ja Taalintehtaan ympäristössä.

Kemiönsaaren puolella työ aloitettiin asukkaille suunnatuilla työpaja-/keskustelutilaisuuksilla, joissa selvitettiin asukkaiden tärkeiksi kokemia kulttuuriympäristöjä, niihin kohdistuvista toiveita, mahdollisia uhkia tai tarvittavia hoitotoimenpiteitä. Työpajat järjestettiin yhteistyössä Turunmaan korjausrakentamisyhdistys Curatio ry:n vetämän rakentajille suunnatun, Kestävä korjausrakentaminen -hankkeen kanssa, jossa mm. innostettiin ihmisiä pitämään rakennuksensa kunnossa korjaamalla ne ajoissa.

Maisemahistoria

Maisemahistorian tutkimus tukee kulttuurimaiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön kokonaisvaltaista tutkimusta. Sen avulla pystytään paikallistamaan mm. vanhojen kylätonttien, peltojen, niittyjen ja myllyjen sijainti sekä tieurien kulku. Varsinais-Suomen maakuntamuseossa maisemahistoriaa tutkitaan vanhojen, pääasiassa, isojakokarttojen avulla. Alkuperäiset isojakokartat tutkitaan ja analysoidaan. Tulkitsemisen apuna käytetään karttoihin liittyviä asiakirjoja. Alkuperäiset kartat kuvataan digitaalisesti ja kuvat viedään paikkatieto-ohjelmaan, jossa ne kiinnitetään vastinpisteiden avulla nykyisten peruskarttojen päälle. Karttojen sisältö piirretään puhtaaksi ja samalla kuhunkin karttaan liittyvät asiakirjatiedot ja muut ominaisuustiedot kirjataan mukaan.

Aineisto kaikkien saatavilla Lounaistiedossa

Nyt voi jo tutusta hankkeessa tuotettuun rakennusinventointi- ja maisemahistoria-aineistoon Lounaistiedon karttapalvelussa. Syksyllä 2019 tuloksia esitellään Varsinais-Suomen maakuntamuseon ja Varsinais-Suomen liiton yhteisesti julkaisemassa Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri -sarjassa. Sarjassa esitellään Varsinais-Suomen kulttuurimaisemaa ja rakennuskantaa. Tämä on sarjan 17. osa ja aikaisempien perinteisten julkaisujen sijaan se on sähköinen. Kohteet esitellään paikkatietopohjaisesti kartan kautta yhteistyössä Lounaistiedon kanssa. Kartalla esitellään Turunmaan asutus- ja rakennushistoriaa kohde- ja aluekohtaisesti. Tiedot tulevat rajapintana Museon informaatioportaalista. Kartalla näytetään myös Varsinais-Suomen maakuntamuseossa yhteistyössä alueen kuntien kanssa tehdyt maisemahistoriakartat. Muinaisjäännöksiä koskevat tiedot tulevat Museoviraston ylläpitämästä Muinaisjäännösrekisteristä. Lounaistiedon karttapalvelussa voi toki tutustua myös muihin kulttuuriympäristöaineistoihin kuten Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY), Valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin, Perinnemaisemiin, Maakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin ja Muinaisrantoihin Lounais-Suomessa sekä moniin muihin ympäristöä koskeviin paikkatietoaineistoihin.

Hanke toteutettiin ELY-keskuksen myöntämällä Maaseudun kehittämistuella I samma båt – Samassa veneessä ry:n puollettua hanketta. Hanketta ovat rahoittaneet myös Svenska kulturfonden ja Keskitien tukisäätiö.

Hankkeessa tehtiin yhteistyötä Paraisten kaupungin, Kemiönsaaren kunnan, Varsinais-Suomen liiton, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Sagalundin museosäätiön, Saaristomeren biosfäärialueen, Metsähallituksen, alueen useiden kotiseutuyhdistysten, koulujen, asukkaiden ja elinkeinoharjoittajien kanssa.