Turun kaupunki käynnistää laaja-alaisen ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuvan osaamisen kehittämisen visiotyön osana Turun elinkeino-, koulutus- ja elinvoimapolitiikkaa. Selvityshenkilöksi on kutsuttu Turun yliopiston rehtori emeritus Kalervo Väänänen.

Turulle halutaan luoda kokonaisvaltainen ja pitkälle katsova visio, joka on jo olemassa olevien kaupunkikehityshankkeiden kaltainen sekä kattaa lisäksi koko koulutuspolun perusasteelta yliopistotasolle saakka.

– Yhtenä painopisteenä on tarkastella myös tulevaisuuden kansalaisyhteiskunnassa tarvittavia, nopeasti muuttuvia osaamisen tarpeita ja näköaloja. Osaamisen ratkaiseva merkitys tulevaisuuden kilpailukyky- ja menestystekijänä on kiistaton, ja siihen täytyy panostaa konkreettisin toimin, kertoo kaupunginjohtaja Minna Arve.

Selvityshenkilön työtä tukee Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Hiljattain eläköityneen rehtori Kalervo Väänäsen mukaan osaamisen vision laatiminen on hyvä ja välttämätön jatko positiivisen rakennemuutoksen eteenpäin viemiseksi.

– Tulevaisuudessa myös vaatimukset elinikäisen oppimisen vahvistamiseksi kohdistuvat useille eri koulutusaloille ja -tasoille. Olisi hyvä, jos kaupungilla ja muilla alueen koulutuksen tuottajilla olisi yhteinen ja pitkälle ulottuva visio koulutukseen kohdistuvista odotuksista ja mahdollisuuksista, hän toteaa.

Uudenlaisia lähestymistapoja kaupunkikehitystyöhön

Turku on viime vuosina panostanut kaupunkikehittämisessä voimakkaasti maankäytön ja rakentamisen konseptien muodostamiseen ja edistämiseen, esimerkiksi Keskustavisio- ja Tiedepuisto-hankkeissa.

Elinkeinopolitiikkaan olennaisesti sisältyvä osaamisen kehittäminen on näkynyt jo uusina avauksina, kuten Teknologiakampus Turku -yhteistyönä ja STEAM-hankkeena, jotka ovat lisänneet erityisesti tekniikan alan korkeakoulusta ja vetovoimaa.

Positiivinen rakennemuutos on osaltaan haastanut Turun ajattelemaan uudella tavalla ja etsimään uudenlaisia lähestymistapoja kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn vahvistamiseen osaamista kehittämällä.

Turku osaamisen kehittämisen visiotyön edelläkävijänä

Aloite visiotyön käynnistämiseen on tullut alueen teknologiateollisuudelta. Turku on asiassa valtakunnallinen edelläkävijä: vastaavan kokonaisvaltaisen osaamisvision työstämistä ei tiettävästi ole käynnistetty Turun lisäksi missään suuressa kaupungissa.

Eri toimialoilla keskitytään visiotyössä laajasti tarvittavaan ammattitaitoon, kansalaistaitojen sisältöihin ja kehittyviin vaatimuksiin. Taloudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset, erityisesti digitalisaatio, muovaavat niitä voimakkaasti lähivuosina.

Visiotyö keskittyy ohjaamaan koulutuksen kehittämistä

Osaamisen visiotyön tulos tulee ohjaamaan koulutuksen kehittämistä ja kannustaa samalla myös kaikkia alueen toimijoita kehittämään osaamista, hyvinvointia ja henkistä pääomaa. Tämänhetkiset koulutuksen rakenteet ja toteutustavat ovat työn pohjana, mutta ne eivät rajaa pitkän aikavälin tavoitteiden hahmottelemista.

Erityisesti elinikäinen oppiminen sekä jatko-, muunto- ja täydennyskoulutus nousevat visiotyön kokonaisuudessa painokkaasti esille.

Visiotyön valmistumisen tavoiteaikataulu on keväällä 2020, ja valmistelun aikana kuullaan laajasti koulutusalan edustajia, päättäjiä, elinkeinoelämää ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita.