Suomen suurin talvifestivaali ja toiseksi suurin opiskelijatapahtuma Pikkulaskiainen siirtyy helmikuussa Puolalanpuistosta Aurakadulle. Torstaina 13. helmikuuta 29. kertaa järjestettävään Pikkulaskiaiseen odotetaan 10 000 opiskelijaa ympäri Suomea.

Pikkulaskiaisen mäenlasku on perinteisesti järjestetty Puolalanpuistossa vuodesta 1991. Tapahtumatuottajat pohtivat vaihtoehtoista paikkaa mäenlaskulle viime keväänä, kun Puolalanpuiston remontti alkoi.

– Pikkulaskiaisessa on aina ollut iloinen karnevaalimeininki. Innostuin välittömästi Järjestäjien villistä ideasta tuoda tapahtuma keskelle kaupunkia. Tällä tavoin suuri yleisökin pääsee jakamaan opiskelijakaupunkimme korkeakouluopiskelijoiden talvifestivaalin tunnelmaa, iloitsee yhteyspäällikkö Tomi Karjalainen Turun kaupungin tapahtumapalveluista.

Aurakadulla järjestettävään Pikkulaskiaisen mäenlaskuun odotetaan noin 5 000 katsojaa ja tapahtumaan 10 000 vierasta. Pikkulaskiaisen aikana kauppatori muuntuu yhdeksi, eläväksi tapahtuma-alueeksi. Tapahtuma-alue kattaa Aurakadun Maariankadun risteyksestä Toriparkin työmaan reunaan saakka, Kauppatorin sekä osan kävelykadusta.

– Opiskelijakulttuuri tulee näkymään yhä positiivisemmin Turun katukuvassa ja tuo huomattavasti lisää elävyyttä Turun keskustaan. On ollut ihailtavaa seurata, miten innokkaasti ja yhteistyöhaluisesti kaupunki on halunnut tukea tapahtumaamme, kertoo Pikkulaskiaisen päätuottaja Niklas Rimpi.

Askel kohti ekologisempaa opiskelijakulttuuria

Pikkulaskiaisessa panostetaan tänä vuonna entistä enemmän ympäristöystävällisyyteen ja ekologisuuteen, esimerkiksi perinteisestä ilmapallojen irti päästämisestä on luovuttu.

– Kun puhutaan Pikkulaskiaisen kokoisesta tuhansien opiskelijoiden tapahtumasta, on tärkeää miettiä tapahtuman ympäristövaikutuksia. Ekologisuus on myös monille tapahtumaan osallistuville tärkeää ja haluamme huomioida tämän entistä ekologisemmilla toimintatavoilla, avaa Turun KY:n puheenjohtaja Sandra Saranpää

Pikkulaskiainen työllistää myös keskustan yrittäjiä. Tapahtumassa on mukana yli 60 yritystä, joiden palveluja opiskelijat käyttävät tapahtuman aikana ja seuraavana päivänä. Esimerkiksi hotellien odotetaan täyttyvän hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.