Kaupungin ykköskuusen tiukat vaatimukset täyttävä kuusi löytyi tänä vuonna Maskusta. Kuusi on 22 metriä korkea ja 43 vuotta vanha. Kuusen valot sytytetään lauantaina 30.11. kello 16.

Tuomiokirkon joulukuusen on tänä vuonna lahjoittanut Erja Laiho Maskusta. Useiden ehdokkaiden joukosta noussut komea kuusi on 43-vuotias. Puu on 22 metriä korkea ja se painaa 3500 kiloa. Joulukuusen rungon läpimitta on 68 cm.

Kaupungin omista metsistä ei ole enää pitkiin aikoihin löytynyt Tuomiokirkon joulukuuseksi sopivia kuusia, joten kaupunki on yksityisten henkilöiden lahjoitusten varassa. Ehdotuksia Tuomiokirkon joulukuuseksi tulee tasaisesti pitkin vuotta, yhteensä noin 15-20 ehdokasta vuosittain. 

Kuusella ja noutopaikalla on tiukat kriteerit

Tuomiokirkon joulukuusen ulkomuodolla ja mitoilla on tarkat vaatimukset. Sen on oltava vähintään 22 metriä korkea mutta alle 26-metrinen, koska sitä pidempää kuusta ei pysty kuljettamaan kaupungin risteyksissä. Lisäksi puun täytyy olla oksistoltaan tasainen, tuuhea ja väriltään mieluiten syvä tummanvihreä.

Työmaapäällikkö Timo Kajava Kuntec Oy:stä käy katsomassa kaikki sopivalta kuulostavat kuuset sitä mukaa kun ehdotuksia tulee. Lopullinen valinta tehdään loppukesällä, jolloin voidaan vielä varmistaa neulasten kunto.

- Myrskyjen jälkeen yhteydenotot aina lisääntyvät, kun ihmiset pelkäävät pihakuusensa kaatuvan, kertoo Kajava.

Myös kuusen kasvupaikan ja kuljetusreitin tulee olla oikeanlaiset. Nosturiautolla täytyy päästä riittävän lähelle kuusta, jotta puu voidaan nostaa lavettiauton kyytiin. Kuusen kuljetusreitillä ei saa olla liian jyrkkiä mutkia, matalalla roikkuvia avojohtoja eikä muitakaan esteitä. Myös vuodenaika vaikuttaa kuljetusreitin valintaan.

- Tiepohjan täytyy olla hyvä ja kantava, koska kuusen toimitus osuu pahimpaan rospuuttoaikaan ja tiet ovat syksyn sateiden jäljiltä pehmeitä, toteaa Kajava.

Metsuri Jyri Heinonen on kuorinut kuusen tyven ja sahannut puun poikki. Kuva: Marjo Kastu, Kuntec Oy

Kuusen nouto ja pystytys on monen ammattilaisen yhteistyötä

Kuusen noutoon osallistuu iso porukka eri alojen ammattilaisia ja työ alkaa jo ennen aamun valkenemista. Nosturi ja lavettiauto viedään paikalle ja samaan aikaan metsuri muotoilee kuusen tyven sopivaksi Tuomiokirkkotorin kuusenjalan virkaa hoitavaan 75 cm leveään ja 180 cm syvään aukkoon.

Kaksi arboristia kiipeää puun latvaan kiinnittämään nostoliinan tukevasti nosturin koukkuun, jonka jälkeen metsuri sahaa puun poikki. Samalla puun tyvestä sahataan kaksi kiekkoa, joista toinen jää puun lahjoittajalle ja toinen Turun kaupungille. Kun kuusi nostetaan kuljetuslavetin telineiden varaan, nosturin vaaka näyttää puun tarkan painon.

Arboristi Viivi Paasonen kiipeämässä kuusen latvaan kiinnittämään nostoliinaa. Kuva: Marjo Kastu, Kuntec Oy

Kuljetusta varten kuusen leveimmät ja korkeimmat oksat sidotaan lähemmäs puun runkoa, jotta kuljetuksen koko ei ylitä sallittuja rajoja. Lisäksi poliiseja ja liikenteenohjaajia tarvitaan matkan varrelle turvaamaan kuusen kuljetusta noutopaikalta Tuomiokirkolle.

Jos käy niin, että joulukuusen oksia katkeaa kuljetuksessa, vauriot korjataan pystytystä seuraavana päivänä samalla kun kuuseen asennetaan ympäristöystävälliset led-valot. Kuusessa on tänä vuonna kaikkiaan 720 lamppua ja valot sytytetään lauantaina 30.11. kello 16.

Sinä aikana, kun kuusi seisoo kaupunkilaisten ilona kirkon edessä, sen kiinnitykset ja tuenta tarkistetaan viikoittain ja aina kovien tuulien jälkeen.

Kun joulukuusi Nuutinpäivänä kaadetaan, sen runko viedään takaisin lahjoittajalle kolmen metrin pätkiin paloiteltuna, mikäli lahjoittaja niin toivoo.

Joulukuusen ikä lasketaan puun vuosirenkaiden avulla. Kuva: Marjo Kastu, Kuntec Oy

 

Kuusi on rekan lavetilla valmiina kuljetukseen, kuva Marjo Kastu Kuntec Oy.