STEAM Turku järjesti joulukuun puolivälissä animaatiopajoja Turun alakouluille yhdessä Kerttulin lukion ICT-linjan kanssa. Tekniikka kohtasi taiteen, kun tableteilla kuvattiin legomaailmaan perustuvia lyhytanimaatioita.

Kerttulin lukion kolme ICT-linjan opiskelijaa olivat tulleet pitämään Wäinö Aaltosen koulun 6B-luokkalaisille animaatiopajaa harmaana joulukuun aamuna. Vaikka ilma olikin synkkä, luokassa paistoi aurinko! Kuudesluokkalaisten silmistä loisti innokkuus ja ilo – sen huomasi myös huolellisesta valmistautumisesta. Jokainen ryhmä oli maalannut jo aiemmin valmiiksi legomaailmaan sopivan taustan, jota vasten he kuvasivat 15-25 sekunnin animaatiot. Myös animaatioiden tarinat olivat valmiiksi mietittyjä ja hyvin loppuun asti hiottuja.

– Käytämme tableteissa tänään Stop Motion Studio -nimistä animointisovellusta. Animaatio perustuu siihen, että otetaan kuva, sen jälkeen siirretään legoukkoa vähän eteenpäin ja otetaan seuraava kuva. Tarkoitus on ottaa 5-10 kuvaa sekunnissa, ja animaatio voi kestää 15-25 sekuntia. Kuvia tulee siis aika paljon, tiivistivät ICT-lukiolaiset.    

Kuva: Rikkinäiselle autolle käy huonosti, koska se varastetaan kesken korjauksen!

Wäinö Aaltosen koulun 6B-luokan opettaja Mari Murto-Kangas kertoi, että luokan oppilaat ovat innokkaita tekijöitä ja tabletti on heille tuttu väline. 

– Oppilaat saavat itse päättää myös läksyjen teosta tabletilla, joten se on tuttu väline. Meidän luokka innostuu helposti kaikesta uudesta tekemisestä.

Animaatiopajassa oli tosiaan käsinkosketeltavaa innokkutta ja riemua. Isommat opettivat pienempiä, ja kaikesta näki, että oppimisen ilo oli huipussaan.

– Ei olla ennen tehty tällaista. Vaikuttaa tosi kivalta, oppilaat kommentoivat tekemisen tiimellyksessä.

Kuva: Poliisiaseman lähettyvillä on rosvojahti käynnissä.