Turun kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan 11.12.2019 osan vuoden 2020 kulttuuriavustuksista. Avustuksia jaettiin nyt yhteensä 1 496 000 euroa ja ne kohdentuvat kulttuurilautakunnan kanssa kolmivuotisen yhteistyösopimuksen tehneille yhdistyksille.

Sopimuksen tehneisiin yhteistyökumppaneihin kuuluu vakiintuneita turkulaisia kulttuurin ammattilaistoimijoita. Kumppaneiden valinnassa arviointikriteereinä ovat olleet korkea taiteellinen laatu, toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen sekä laaja yhteistyökyky. Joukossa on myös kulttuurialan koulutusta ja kansainvälisyyttä edistäviä toimijoita. Nyt päätetyt kumppanuudet ovat voimassa kauden 2019–2021.

Kulttuurilautakunta päätti 11.12. myös vuoden työskentelyyn tarkoitetusta Aboa-apurahasta, joka myönnettiin tanssitaiteilija Maria Nurmelalle.

Loput kulttuuriavustukset sekä henkilökohtaiset taideapurahat lautakunta jakaa helmikuussa 2020.

Sopimuksen tehneiden yhteistyökumppaneiden avustukset 2020:

KUVATAIDE

Arte r.y. 26 000 €

Jöötti ry 12 000 €

Turun Taidegraafikot ry 22 000 €

Turun Taiteilijaseura ry 106 500 € (sisältää korotuksen 17 500 € vuodelle 2020)

Kuvataidekeskuksen kannatusyhdistys r.y. 55 000 € (taiteen perusopetukseen)

KONSTa - Turun Seudun Kuvataidekoulun Kannatusyhdistys ry 32 000 € (sisältää korotuksen 12 000 € vuodelle 2020, taiteen perusopetukseen)

                     

TANSSITAIDE                  

Aurinkobaletin kannatusyhdistys r.y. 83 000 €

Tanssiteatteri ERIn kannatusyhdistys ry 83 000 €

Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys ry 100 000 €

                     

NÄYTTÄMÖTAIDE           

Linnateatteri yhdistys ry 93 000 €

Tehdas Teatteri 50 000 €

Turun Nuori Teatteri - Åbo Unga Teater ry 30 000 € (josta 5 000 € taiteen perusopetukseen)

Turun Työväen Teatterin kannatusyhdistys r.y. 25 000 €

Nukketeatteritaiteilijayhdistys Aura of Puppets ry 35 000 €

Åbolands Ungdomsförbund Åuf rf  3 000 € (taiteen perusopetukseen)

                     

SÄVELTAIDE

Kuninkaantien muusikot ry 18 000 €

Kamarikuoro Key Ensemble ry 34 000 €

Jazz City Turku ry 68 000 €

Turun musiikkijuhlasäätiö sr  296 000 €                            

Saaristo-oopperayhdistys ry 10 000 €

                     

KIRJALLISUUS

Kirjan talo - Bokens hus ry 45 000 €

Runoviikko ry 10 000 €

                     

VALOKUVATAIDE

Valokuvakeskus Peri ry 89 000 €

                     

MONITAIDE

Barker-teatteri yhdistys ry 23 000 €

Lasten- ja nuortenkulttuuriyhdistys Vilperi ry. 7 500 €

Turun Suurtorin keskiaika ry 120 000 €

                     

PERFORMANSSITAIDE  

New Performance Turku ry 20 000 €

                     

YHTEENSÄ 1 496 000 euroa