Turun Tiedepuiston alueelle on viimeisen kuuden vuoden aikana rakennettu yli miljardilla eurolla. Tulevina vuosina vauhti ei hyydy. Siitä pitää huolen mm. Kupittaan kannen ideakilpailu.

Kysy lisätietoja ja ehdota ideoita Tiedepuiston kehittämiseksi:

  • Aino Ukkola 044 9075 200
  • Lotta Mujo 050 5590532

etunimi.sukunimi@turkubusinessregion.com

Tiedepuiston kehittämisen suuntaviivat on piirretty alueen masterplaniin, jonka tekemiseksi Turun kaupunki järjesti avoimia Turku Future Forum -tilaisuuksia. Tapahtumiin osallistui aktiivisesti sekä kaupunkilaisia, yrityksiä että tutkijoita. Työn tuloksena syntyi monipuolinen suunnitelma, johon esimerkiksi Kupittaan asemanseudun ideakilpailu perustuu.

Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen kertoo, että kilpailun tavoitteena on löytää toteutusratkaisu Kupittaan ja Itäharjun yhdistävälle moottoritien ja junaradan ylle rakennettavalle kannelle ja sitä ympäröivälle alueelle. Tätä Turun Tiedepuiston ytimeksi muodostuvaa kilpailualuetta kutsutaan työnimellä Kupittaa Core, sillä siitä tulee koko Tiedepuiston urbaani, sykkivä sydän.

Kunnianhimoisia tavoitteita ei saavuteta perinteisellä kaupunkikehittämisen mallilla.

- Suunnitteilla olevassa kilpailussa ei ole kyse vain rakennushankkeesta ja kiinteistökehittämisestä, vaan houkuttelevien sisältöjen, toimintojen ja rakenteiden kehittämisestä kokonaisvaltaisesti ja kaupunkilaislähtöisesti, Hintsanen summaa.

On hienoa nähdä, miten uusi rakentaminen tukee alueen identiteettiä sekä kaupungin tavoitteita esimerkiksi kestävän kehityksen osalta.

Tiedepuiston vetovoimaisuudesta kertoo myös se, että kivijalkaan on hakeutunut uusia palveluyrityksiä, kuten sushiravintola Kado sekä Bronco-kukkakauppa. Yhteensä alueella toimii jo yli 400 yritystä ja muuta organisaatiota.

- On hienoa nähdä, miten uusi rakentaminen tukee alueen identiteettiä sekä kaupungin tavoitteita esimerkiksi kestävän kehityksen osalta. Tutkimus- ja kehitystoiminta saa tukea muun muassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja Turun AMK:n rakenteilla olevista yksiköistä. Veritaksen uusi pääkonttori puolestaan on malliesimerkki energiatehokkaasta ja ympäristöystävällisestä rakentamisesta, Hintsanen kiittelee.

Yhteiskehittäminen jatkuu Turku Future Forum -tilaisuuksissa mm. kestävän kehittämisen teemoilla vuonna 2020.

Kiinteistöjen omistajat ja yritykset mukaan Tiedepuiston kehittämiseen

Koska kaupungeilla on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, on kaupunginosien kehittämiseen löydettävä kestäviä ratkaisuja, mieluimmin yhdessä. Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteinen 6Aika-strategia on tähän hyvä työkalu. Yksi strategian mukainen hanke on Kieppi, jossa kehitetään rinta rinnan Turun Tiedepuistoa, Tampereen Hiedanrantaa sekä Espoon Keraa.

Turun Tiedepuistoon etsitään uudenlaisia tapoja mm. jätehuollon järjestämiseen, tilojen uudelleenkäyttöön ja palvelukokonaisuuksien luomiseen. Keskeinen ajatus on mahdollistaa alueella mahdollisimman vähähiilinen arki ja edistää samalla uuden liiketoiminnan syntymistä.

Tärkeitä kehittämiskumppaneita tässä työssä ovat kiinteistöjen omistajat, jotka viime kädessä päättävät millaisia ratkaisuja käyttöön otetaan. Kieppiä Turku Science Park Oy:ssä luotsaavat Aino Ukkola ja Lotta Mujo ovat tavanneet mm. kiinteistöjen omistajia yhteisten tarpeiden kartoittamiseksi.

- Vuoden 2020 aikana järjestämme tilaisuuksia mm. jätehuollon, pysäköinnin ja palvelukokonaisuuksien synnyttämiseksi. Myös opastaminen on nähty tärkeäksi kehittämiskohteeksi. Hyvä opastaminen ohjaa asiakkaat sujuvasti perille ja vähentää turhaa autolla suhaamista, projektipäällikkö Aino Ukkola kertoo.

Juttu on julkaistu Turun Yrittäjien jäsenlehti Turbån numerossa 4/2019