Swan European Regatta järjestetään Turussa ja Airistolla 7.–12.7.2020. Aiemmin Iso-Britannian Cowesissa järjestetty regatta siirtyy nyt ensimmäistä kertaa Itämeren alueelle. Muutoksella purjevenevalmistaja Nautor on halunnut tavoittaa laajemmin Swan-purjehtijat myös Pohjois-Euroopassa.

Uutta aiempiin Swan European regattoihin on lisäksi se, että regatta tullaan järjestämään jatkossa vuosittain, ei joka toinen vuosi. Turun jälkeen regattaa isännöi vuonna 2021 Tukholma.

Swan-purjeveneitä Pietarsaaressa valmistava Nautor’s Swan on merkittävä laatubrändi omalla alallaan ja erinomainen esimerkki suomalaisesta yritystoiminnasta ja osaamisesta. Alihankkijat mukaan lukien Nautor tarjoaa työtä noin 500 suomalaiselle.

Nautorin yhteistyö Turun kanssa jatkuu

Turussa Swan-regatta on järjestetty aiemmin kolme kertaa: vuonna 2006 Turun Pursiseuran täyttäessä 100 vuotta, vuonna 2012 ja vuonna 2016, jolloin vietettiin Nautorin perustamisen 50-vuotisjuhlavuotta. Turun ja Airiston tarjoamat puitteet ovat vakuuttaneet niin Nautorin kuin purjehtijatkin. Purjehdusolosuhteet kilpailemiseen ovat sopivan haastavat ja Swan-perheen yhdistävän regattasataman sijainti aivan kaupungin sydämessä ainutlaatuista.

- Turun Pursiseurassa olemme ylpeitä ja iloisia siitä, että Nautor on jälleen kerran valinnut meidät järjestäjiksi. Tällä kertaa yhden koko purjehdusmaailman tunteman aina vuodesta 1980 järjestetyn kilpailun siirtyessä Itämeren alueelle. Nautor on vaativa yhteistyökumppani ja haluaa tarjota Swan-purjehtijoille korkean tason järjestelyt niin merellä kuin maissa, toteaa Turun Pursiseuran kommodori Samuli Salanterä.

- Merellinen Turku ottaa Swan-purjehtijat avosylin vastaan. Turun Pursiseuran kokemus järjestelyistä takaa korkeatasoisen tapahtuman, joka näkyy koko Aurajokirannassa. Tulossa on kesän vilkkain tapahtumaviikko, jolloin Merikeskuksen alueen tapahtumat houkuttelevat turkulaisten lisäksi matkailijoita myös kauempaa, hehkuttaa yhteysjohtaja Antti Kirkkola Turun kaupungilta.