Turun Kaupunginteatterin kevään pääteos on Hella Wuolijoen vuonna 1940 kirjoittama Niskavuoren nuori emäntä, Näytelmän ensi-ilta on Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä 14.2. klo 19.

Niskavuoren nuori emäntä

Ohjaaja Susanna Airaksisen työryhmän käsittelyssä klassikkonäytelmästä on muokkaantunut vahvasti nykypäivää kommentoiva ja ihmisten syvimpiä tunteita ja arvoja tutkiva esitys. Modernisoinnissa Loviisa etsii rooliaan Niskavuoren emäntänä tilalla, jota pyörittävät rahanhimo ja kulissien ylläpitämisen vaade.

Airaksinen oli iloinen päästessään tarttumaan lukuisia tulkintoja ja uusia teoksia synnyttäneeseen näytelmään.

Niskavuoren nuori emäntä on samaan aikaan nostalginen ja ajankohtainen. Se kertoo kuvitellusta menneisyydestä, mutta peilaa myös nykyhetken vallitsevia arvoja. Näytelmässä taustalla on iso murros yhteiskunnassa, mutta lopulta kyse on henkilökohtaisesta elämästä, arvoista ja haluista. Se on se, mikä itseänikin alusta asti näytelmässä veti puoleensa, toteaa Airaksinen.

Viimeksi Niskavuoren nuori emäntä nähtiin Turun Kaupunginteatterissa 36 vuotta sitten. Työryhmän melodramaattinen tulkinta vyöryttää luonnonvoimat tuntojen tulkiksi. Hämeen sysimetsä tarjoaa pakopaikan, kun rinnassa roihuaa ja oma paikka tilalla käy liian ahtaaksi.

Stefan Karlsson ja Minna Hämäläinen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Tosielämän aviopari Loviisan ja Juhanin rooleissa

Modernisoinnin aikajänne on reilut sata vuotta, joten katsojalle tarjotaan kuljetus 1880-luvun metsäsavotasta aina nykypäivästä tuttuihin tunnusmerkkeihin.

Mukana näyttämöllä on poikkeuksellisesti koko teatterin oma ensemble. Loviisana nähdään Minna Hämäläinen, jolle kyseinen rooli oli erittäin mieluisa yllätys. Isäntä Juhania, joka nai Loviisan Niskavuoren tilalle taloudellisista syistä, esittää hänen puolisonsa Stefan Karlsson.

– Loviisa janoaa rakkautta ja nähdyksi tulemista. Hän tulee petetyksi rakkaudessa eikä pysty antamaan sitä anteeksi. Tehdessään määrätietoisesti työtä talon ja emännyyden eteen hän samalla kovettaa itsensä ja työntää omilla valinnoillaan rakkauden mahdollisuuden aina vain kauemmas ja kauemmas. Se, että vastanäyttelijänä on oma aviomies, nopeutti asioita näyttämöllä, kun vahva luottamus löytyi jo valmiiksi. Muutenkin tällä työryhmällä on helppo nauttia tällaisen huippudraaman tekemisestä, kertoo Hämäläinen.