Aunelan yhdistettyjen kirjaston ja nuorisotilojen avajaisia juhlitaan sunnuntaina 1.3. klo 12–16 (os. Opintie 1). Tervetuloa tutustumaan kaupungin uuteen monitoimitaloon!

Avajaisten ohjelmassa on Turku Game Academy -toiminnan esittely ja lisäksi paikan päällä on mahdollista saada itsestä runomuotokuva klo 13–16. Muotokuvarunon malli pääsee runoilijan katsottavaksi, minkä jälkeen tämä kirjoittaa kohteestaan runon – minkälaisen, se riippuu mallista. Lisäksi on mahdollista tutustua monitoimitalon henkilökuntaan. Avajaisissa on myös pulla- ja kahvitarjoilu sekä pihapiirissä lettukestit klo 12–15.

Aunelan monitoimitalo on Turun kaupungin kolmas tila, jossa eri toiminnot yhdistyvät saman katon alle.

- Yhteistyölle Aunelan yhteinen talo luo jo itsessään hyvät edellytykset. Esimerkiksi kirjaston palveluajoissa on huomioitu nuorisotalon aukioloajat. Koulun välitön läheisyys tuo paljon kirjaston ja nuorisotalon potentiaalista asiakaskuntaa yhteiseen taloon, minkä lisäksi uuden talon sijainti mahdollistaa entistä paremmin palvelujen ja uusien tilojen käytön kaikille alueen asukkaille, Kari Pohjola, kirjastopalveluiden palvelupäällikkö kertoo.

- Monitoimitalo luo henkilökuntansa avustuksella kävijöilleen täysin uusia mahdollisuuksia toteuttaa myös itse toimintaa itselle ja muille kävijöille, esimerkiksi avoin kudontakerho tai nuorten vetämä some-taito-kerho kaikenikäisille, toiminnanjohtajana nuorisopalveluissa työskentelevä Tatu Moisio pohtii.

Sisustuksessa on käytetty Tavarat kiertoon -järjestelmää

Pääosa Aunelan kalusteista on kierrätyskalusteita. Uudisrakennuksen sisustamisessa on huomioitu Turun kaupungin sitoutuminen Turku 2029 -kaupunkistrategiassa kestävän kehityksen periaatteeseen. Tilat on sisustettu Tavarat kiertoon- järjestelmällä. Kaupungin varastoissa oleva kalusteirtaimisto on pyritty hyödyntämään ja näin on pidennetty kaluston, esimerkiksi toimistokalusteiden käyttöikää. Tällä tavoin on myös säästytty turhilta ostoilta ja saavutettu ekologisia että taloudellisia säästöjä.

Tavarat kiertoon- järjestelmä toimii Turun kaupungin työllisyyspalvelukeskukseen kuuluvan Valmennuspisteen alla. Tavaroiden kierrättäminen on mahdollistanut useita mielekkäitä palkkatuki- ja kuntouttavan työtoiminnan paikkoja, jotka liittyvät mm. varastointiin, kalustekunnossapitoon ja logistiikkapalveluihin.