Ilmiöksi muodostunut #turkuawakens-yhteisö aloittaa yhteistyön merilogistiikkaa digitalisoivan Awake.ai:n sekä kaupunkidataan erikoistuneen, Turun kaupungin omistaman Turku City Datan kanssa.

#turkuawakens on ”koko kaupungin kokoinen” yhteisö, joka pyrkii keräämään saumattomasti yhteen paikalliset asiantuntijayritykset, yliopistot, korkeakoulut ja Turun kaupungin muut toimijat ja yhteisöt. #turkuawakens sai alkunsa Qalmari IT Services Oy:n yrittäjien Saku Hautalan ja Ari Varjosen tavoitteesta nostaa Turku merkittävästi nykyistä suuremmaksi ohjelmistoalan alueeksi Suomessa ja maailmalla, sekä helpottaa eri alueille patoutunutta osittain epätervettäkin rekrytointipainetta. Tiiviillä yritysten välisellä yhteistyöllä luomme Turkuun digitaalisen osaamisen keskuksen, joka tuo kaupunkiin lisää konkreettista ja merkittävän kokoluokan liiketoimintaa, jonka harva meistä yksin pystyisi toteuttamaan. Tavoitteenamme on luoda niin vahva yhdessä tekemisen kulttuuri, että pystymme pitämään osaajat alueella, kanavoimaan kaupunkiin yhä isompia ja myös kansainvälisiä hankkeita sekä parantamaan vähitellen koko Turun kilpailukykyä.

Awake.ai on alustayhtiö, joka luo digitaalisia palveluja, ennakoivaa analytiikkaa ja koneoppimismalleja älysatamille ja niiden logistisille ketjuille. Alusta tarjoaa myös älykkäiden tavaravirtojen ja niiden markkinapaikkojen kehitysmahdollisuuksia. Awake-ekosysteemi tehostaa toimintoja ja luo uusia digitaalisia palveluja kaikille merilogistiikan toimijoille palveluntarjoajista infrastruktuurin omistajiin sekä varustamoista tavaranomistajiin. 

Turku City Data on Turun kaupungin kokonaan omistama yhtiö, joka tuottaa teknologia- ja analytiikkapalveluja kaupunkidatan hyödyntämiseen. Palvelujen tarkoituksena on tarjota kaupungeille pitkälle automatisoituja ja helppokäyttöisiä välineitä, joilla ne kykenevät tehostamaan toimintaansa ja tuottamaan parempia palveluja kaupunkilaisille.

Nopeasti ideasta konkretiaan ponnistanut #turkuawakens -yhteisö luo tiiviillä yritysten välisellä yhteistyöllä Turkuun digitaalisen osaamisten keskuksen, joka tuo kaupunkiin lisää konkreettista ja merkittävän kokoluokan liiketoimintaa, jota harva yksin pystyisi toteuttamaan.

- Tavoitteenamme on luoda niin vahva yhdessä tekemisen kulttuuri, että pystymme pitämään osaajat alueella, kanavoimaan kaupunkiin yhä isompia ja myös kansainvälisiä hankkeita sekä parantamaan vähitellen koko Turun kilpailukykyä, kuvailee #turkuawakens -yhteisön yhtiökumppaninsa Ari Varjosen kanssa perustanut Saku Hautala.

#turkuawakens -yhteisö perustettiin lokakuussa 2019, ja mukana on jo lähes 100 kiinnostunutta yritystä tai tahoa. Yhteistyöhön on saatu mukaan myös kaupungin ja korkeakoulujen edustajat. Nyt julkaistavat yhteistyöt ovat yhteisön ensimmäisiä avauksia. Tarkoitus on, että hankkeita kyetään toteuttamaan jatkuvasti ja myös poikkitieteellisillä toimialoilla valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Awake.ai ja #turkuawakens rakentavat yhteistyössä kestävän ja älykkään merilogistiikan ekosysteemiä

Awake.ai on yksi Business Finlandin kasvumoottorikilpailutuksen voittaneista yrityksistä, joille on myönnetty pääomalainaa. Kasvumoottorirahoituksen tarkoitus on tuottaa Suomeen uutta miljardiluokan liiketoimintaa, rakentamalla kukoistava ekosysteemi ja markkinapaikka älysatamiin ja merilogistiikkaan liittyville palveluille sekä ratkaisuille.

Awake.ai:n ohjelmistoalusta ja uusi toimintamalli onkin herättänyt jo nyt pilotointivaiheessa kiinnostusta merilogistiikan eri toimijoissa, keräten jo yli 50 yhteistyökumppania. Nyt alkava yhteistyö ”turkuawakens -yhteisön kanssa tulee kiihdyttämään entisestään kattavan ekosysteemin muodostumista toimialan ympärille. 

- Turun talousalueelta löytyy runsaasti meriteollisuuden, koneoppimisen ja digitaalisten palveluiden erikoisosaamista. Hyvä osaaminen yhdistettynä kaupungin Smart and Wise Turku -hankkeen strategisiin tavoitteisiin (kaupunkiseudun hiilineutraalius vuonna 2029) luo erinomaisen ympäristön kehittää kestäviä ratkaisuja toimialalle yhdessä ja myöhemmin viedä kehitettyjä ratkaisuja yhteisvoimien ulkomaille, kertoo Awake.ai:n toimitusjohtaja Karno Tenovuo

- Awake.ai:n tarve oman liiketoimintamallin ympärillä olevalle ekosysteemille on kuin rakennettu #turkuawakens -yhteisölle. Keräämme lähes sata kiinnostunutta yritystä yhteen korkeakoulujen ja kaupungin toimijoiden kanssa, ja tuotamme yhdessä yhdellä rajapinnalla asiakkaalle palvelua, kuvailee Hautala yhteistyötä.

- Asiakas voi siis keskittyä ydinliiketoimintansa rakentamiseen ja yhteisö tuottaa Awake.ai:n alustan päälle sovelluksia ja palveluita Awake.ai:n myyntikanavaan kansainvälisille markkinoille, Hautala jatkaa.

Turku City Datan ja #turkuawakens yhteistyöllä laadukasta kaupunkidataan perustuvaa analytiikkaa

Ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja kaupungistuminen ovat globaaleja ilmiöitä, jotka haastavat kaupunkeja uudistamaan ja tehostamaan toimintaansa. Toiminnan uudistamisessa datalla ja digitalisaatiolla on keskeinen merkitys. Jotta uusista digitalisaatioon liittyvistä teknologioista kuten tekoälystä saadaan mahdollisimman suuri hyöty, tarvitaan sekä tiedonhallinnan kehittämistä että uutta osaamista.

- Olemalla mukana huippuosaajien #turkuawakens -yhteisössä kaupungin on mahdollista merkittävästi tehostaa innovaatiotoimintaansa, edistää yrittäjyyttä ja tukea sitä kautta talouskasvua, Turku City Data Oy:n toimitusjohtaja Jussi Vira sanoo.

Innovaatioiden käyttövoimana toimii laadukas data, jonka jalostamiseen ja organisointiin liittyviä menetelmiä kaupunki kehittää omistamansa yhtiön Turku City Data Oy:n kautta. Yhtiö toimii kiinteänä osana #turkuawakens -yhteisössä tavoitteenaan edistää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kaupunkidatan hyödyntämistä.

- Tämä yhteistyö on loistava lähtölaukaus yhteisön seuraavaksi hankkeeksi. Vaikka yhteistyö on vielä hyvin alussa ja suunta tarkentuu ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, on tässä mahdollisuus konkreettisesti vaikuttaa koko kaupungin digitalisoimiseen, iloitsee Saku Hautala.