Turun kaupunki ja Operaatio ruokakassi toimittavat vähävaraisten kotiovelle ruoka-apua poikkeusolojen ajan. Ruokakassit toimitetaan tarvitsijoille arkipäivisin klo 12–17. Jakelureittien ja resurssien optimoinnissa hyödynnetään tekoälyä.

Palvelu on päättynyt

Turun kaupungin ja Operaatio Ruokakassin tilapäinen vähävaraisten ruoka-apupalvelu päättyi 22.5.2020. Ruoka-apukasseja toimitettiin poikkeusolojen aikana vähävaraisten kotiovelle yli 4 200 kappaletta.

Lisätietoja: Järjestöt ja seurakunnat huolehtivat ruoka-avun jakamisesta Turussa

Koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa on tullut tarve organisoida kiireellisesti toimintamalli, jolla vähävaraisille suunnattu ruoka-apujakelu saadaan toteutettua kotiinkuljetuksena. Turussa malli onnistuttiin toteuttamaan nopeasti usean toimijan saumattomana yhteistyönä.

- Olen ilahtunut siitä, miten hienosti kaikki toimijat tähän tarpeeseen tarttuivat. Järjestelmä saatiin käynnistettyä kaupungin ja kolmannen sektorin yhteistyönä alle viikossa ja se on nyt jo aktiivisessa käytössä, kaupunginjohtaja Minna Arve iloitsee.

Ruoka-aputilausten vastaanoton hoitaa hyvinvointitoimialan Kompassi-puhelinpalvelu, ruokalähetysten kuljetuksesta vastaa kaupungin logistiikkatiimi ja kuljetusreittien suunnittelusta Turku City Data Oy.

- Koska ruokalähetykset sisältävät kylmätavaraa, niiden jakamisen on tapahduttava tunnin kuluessa siitä, kun ruokakassit on noudettu jakeluvarastolta, sanoo suunnittelija Jenni Tähkävuori Turun hyvinvointitoimialalta.

Tekoälyllä tehokkuutta

Tehokkaiden jakelureittien suunnittelussa hyödynnetään tekoälyä. Tekoälyn avulla pystytään sekunneissa käymään läpi suuri määrä eri reittivaihtoehtoja, joista seulotaan parhaiten tavoitteita vastaavat reitit.

Reitit suunnitellaan niin, että päivittäiset jakelumäärät saadaan mahdollisimman suuriksi käytettävissä olevalla jakelukalustolla ja kuljettajamäärällä.

- Reitit suunnitellaan niin, että päivittäiset jakelumäärät saadaan mahdollisimman suuriksi käytettävissä olevalla jakelukalustolla ja kuljettajamäärällä. Kuljetusten tarve todennäköisesti kasvaa lähiviikkoina voimakkaasti, jolloin koneellisen laskennan hyödyt korostuvat entisestään, kertoo Turku City Datan toimitusjohtaja Jussi Vira.

Jakelun optimoinnilla pyritään välttämään tilanne, jossa kuljetukset kasaantuvat eikä jonoja kyetä purkamaan edes resursseja lisäämällä. Kun jakelureittien laskenta tehdään hyvissä ajoin etukäteen, myös resurssitarpeet tiedetään ajoissa.

- Jos esimerkiksi jakeluautoja on käytössä viisi ja laskenta näyttää, että jakelua ei kyetä tällä kalustolla hoitamaan, ehditään seuraavaksi päiväksi hankkia lisää kalustoa, Vira havainnollistaa.

Uuden toimintamallin käyttöönotto tehtiin minimitoiminnallisuudella, mikä mahdollisti nopean liikkeellelähdön. Automaatiota lisätään samalla kun saadaan käytännön kokemusta toimintamallin toimivuudesta. Esimerkiksi reittisuunnittelu voidaan tuottaa jatkossa itsepalveluna.

Vastaavaa tekoälyyn perustuvaa toimintamallia on tarkoitus jatkossa hyödyntää myös kaupassakäyntipalvelussa. Turussa on kaupungin palvelujen ulkopuolella noin 30 000 yli 70-vuotiasta, jotka kriisin pitkittyessä tarvitsevat apua kaupassakäyntiin.