Keskiviikkona 13.5. on Flooran ja Kukan päivä, ja ylioppilaiden kevään juhlapäivä jo 1800-luvulla. Joten taitotiistaiteema liittyykin tähän – keväinen kukkatekeminen! Tee upea koru kesäksi!

Katso ohje tästä

 

Inspiraatio tähän lähti Kuralan Kylämäen opetuskokoelman kätköistä ja 1950-luvun Femina -lehdestä, jossa oli ohjeet miten tehdä erilaisia muodikkaita koruja itse. Esimerkiksi markettakaulakoru, jonka idea on suoraan Pariisista. Toisessa 1950-luvun, Damernas värld -lehdessä löytyy myös marketta-aiheinen koru.

Marketta, päivänkakkara, peltosaunio, kamomillasaunio, keltasuvikakkara, etelänarnikki, voikukka, kesämatiainen, oranssivoikeltano, sikuri, pohjansinivalvatti, peltosauramo, kehäkukka, auringonkukka, leskenlehti, kaunokainen, krysanteemi… Muun muassa näitä kukkia voit tehdä tämän ohjeen mukaan.

Lisäksi kannattaa tutustua kukkien salaperäiseen kieleen – kukilla voi viestiä paljon: kukkalajilla, värillä ja määrällä!

Tervetuloa inspiroitumaan kukkien maailmasta!