Erkin päivänä 18.5. odotettiin, että kesä alkaisi ja viimeiset muuttolinnut, käki ja pääskyset, saapuisivat. Erkin päivänä kalat kävivät hyvin pyydyksiin ja eri puolilla Suomea myös kylvettiin esimerkiksi papua, lanttua ja kaalia. Nyt on kylvön aika! Mutta minneköhän ostamat siemenpussit joutuivatkaan? Jokin säilytysrasia olisi ollut paikallaan.

Kukka- ja kasviarkkeja tulostettavaksi

 

Taitotiistaitekemisessä aiheena on pikkulaatikoiden tuunaaminen decoupage- sekä paperi- ja liisteritekniikoilla. Decoupage on ranskaa ja tarkoittaa ”leikkaa irti”. Tekniikka on tunnettu jo 1700-luvulla, jolloin paperi oli käsintehty ja kallis materiaali. Tekniikalla voi päällystää liimalakkaa vaihtamalla monenlaisia materiaaleja ja muotoja. Tyypillistä decoupage-tekniikassa on, että mitä ohuempi paperi sen kauniimpi lopputulos. Paperi- ja liisteritekniikalla voi käyttää paksumpaa paperia ja halutessaan monta kerrosta. Tällä tavalla syntyy tukeviakin tuotoksia. 

Tarvittavat materiaalit, löytyvät todennäköisesti kotoa

  • Mitä tahansa laatikoita tai pakkauksia, vaikka kenkälaatikko tai muropaketti
  • Kotitekoinen liisteri perunajauhoista, sokerista ja vedestä
  • Paperia, jolla päällystää. Voit halutessasi tulostaa Kuralan Kylämäen opetuskokoelmien 1900-luvun alun Folkets bok -tietosanavihkojen kuvia.
  • Lakkaa, jos haluaa, että laatikko tai lokerikko kestää pyyhkimistä kostealla
  • Sakset
  • Viivoitin
  • Pensseleitä, varsinkin ohuelle paperille
  • Kostea rätti ylimääräisen liisterin pyyhkimiseen

Kotitekoinen liisteri

  • 4 dl vettä
  • ½ dl sokeria
  • 1½ rkl perunajauhoja

Sekoita jauhot ja sokeri hyvin. Lisää noin 1 dl vedestä (kylmä) ja sekoita hyvin. Kiehauta loput vedestä ja kaada jauho-sokeriliuos tähän sekoittaen. Sekoita kunnes seos taas kiehuu. Nosta liedeltä ja anna jäähtyä. Säilyy tiiviissä purkissa muutaman päivän.

Vinkkejä tekemiseen

  • Työpöydän voi suojata esimerkiksi sanomalehdellä. Sanomalehti on siitä hyvä, että sivua kääntämällä saa puhtaan alustan.
  • Laatikon tai rasian voi halutessa leikata haluttuun muotoon. Siihen voi myös lisätä osia – ne peittyvät paperikerrosten alle.
  • Leikkaa tai revi valittu paperi liuskoiksi tai paloiksi. Repimällä paperin saa pehmeämmät reunat, mutta ei yhtä tarkat.
  • Kerroksia voi tehdä useampia.
  • Laatikon voi myös ”tapetoida” kokonaisilla arkeilla. Palat voi leikata valmiiksi haluttuun muotoon sekä etu- että jälkikäteen.
  • Kostuta paperit liisterillä joko kämmenellä tai pensselillä ja asettele rasian pintaan hieman limittäin tai aivan vierekkäin. Käytä riittävästi liisteriä, myös paperipalojen reunoihin! Ei kuitenkaan liian paljon! Tee pinnasta mahdollisimman sileä. Viimeistele kostealla rätillä - poista mahdollisia ilmakuplia ja ylimääräistä liisteriä.
  • Aloita laatikon sisäpuolesta, sen jälkeen ulkopuoli. Siistin reunan saat, jos taitat paperin reunan yli. Kaarevissa muodoissa pitää leikata joko viito tai lovi jotta paperi muotoutuu.  Työjärjestystä joutuu ehkä hieman pohtimaan mistä kannattaa aloittaa. 

Hauskoja hetkiä!