Haluamme kuulla sinun ajatuksiasi, jotta voimme toteuttaa aikuissosiaalityötä entistä paremmin.

Mikä aikuissosiaalityön palveluissa on hyvää?
Mikä ei ole sujunut toiveidesi mukaan?
Miten aikuissosiaalityötä pitäisi kehittää?

Nyt sinulla on mahdollisuus kertoa mielipiteesi sosiaalityöstä ja päästä mukaan kehittämään toimintaamme. Aikuissosiaalityön yksikön asiakasraati perustettiin vuonna 2019 ja se kokoontui viime vuoden aikana kahdesti.

Seuraava tapaaminen on suunnitteilla loppuvuoteen 2020.

Mikäli kiinnostuit, olethan yhteydessä sosiaaliohjaaja Päivi Sippolaan p. 040 6535 314 tai paivi.sippola@turku.fi.


Tiedote aikuissosiaalityön asiakasraadista 17.12.2019

Turun aikuissosiaalityön yksikkö järjesti joulun alla tiistaina 17.12.2019 toista kertaa asiakasraadin, jonne oli kutsuttu aikuissosiaalityön asiakkaita. Raadin tarkoituksena oli kerätä asiakaslähtöistä tietoa palveluiden käyttämisestä ja kuulla asiakkailta ideoita toiminnan kehittämiseksi.

Raatilaisilla oli mahdollisuus kahvitarjoilun äärellä kertoa yksikön työntekijöille omista kokemuksistaan aikuissosiaalityön asiakkaana. Myös raatilaisten kehitysideoita otettiin vastaan.

Raatilaiset kokivat kaipaavansa sosiaalityöntekijöiltä ennen kaikkea kuulluksi tulemista ja ajankohtaista tietoa saatavilla olevista palveluista. Molemminpuolinen luottamus oli raatilaisten mielestä asioinnin kannalta tärkeä asia.

Raatilaiset kertoivat arvostavansa konkreettista ja tavoitteellista työskentelyä, joka toteutuu asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välisenä yhteistyönä. Esitettiin myös toiveita siitä, että sosiaalityön palveluissa kiinnitettäisiin erityistä huomiota erilaisten asiakasryhmien tarpeisiin ja palveluista olisi tarjolla selkokielistä tietoa.  

Kokemukset asiakasraadista olivat myönteisiä. Raatilaiset esittivätkin toiveen, että asiakasraateja pidettäisiin jatkossa säännöllisemmin. Myös työntekijöiden osalta asiakasraatia pidettiin onnistuneena kohtaamisen muotona.

Kun arvioidaan palveluiden vaikuttavuutta, asiakaslähtöinen tieto on hyvin tärkeässä roolissa. Asiakasraadissa kerätty tieto onkin tärkeää, jotta tulevaisuudessa sosiaalityön palvelut ja asiakkaiden tarpeet kohtaisivat toisensa mahdollisimman hyvin.

Tiedotteen on kirjannut sosiaalityön harjoittelija Otto Pärssinen.