Turun kaupungin tarkastuslautakunnan vuoden 2019 arviointikertomus on valmistunut. Raportissa käsitellään taloudellisen tilanteen lisäksi mm. palvelujen ostoja, kotihoitoa, omaishoidon tukea ja sisäilma-asioita. Tarkastuslautakunta on perinteisesti arvioinut myös kaupungin sisäistä valvontaa, riskienhallintaa sekä konsernivalvontaa.

Arviointikertomuksen keskeisiä huomioita

Talousarvio ja tilinpäätös

Turun kaupunkikonsernin toiminnan ja investointien rahavirta on ollut viimeisen kahdentoista vuoden ajanjaksolla vuositasolla keskimäärin noin 49 miljoonaa euroa negatiivinen. Myös vuonna 2019 em. rahavirta oli peräti 101 milj. euroa negatiivinen, mikä on tarkastelujakson huonoin lukema. Konsernin omavaraisuusaste ja suhteellinen velkaantuneisuus ovat selvästi alle hyvänä pidettävän tavoitetason.

Kaupungin sisäinen valvonta, riskienhallinta ja konsernivalvonta

Tilinpäätöksen toimintakertomuksen perusteella tarkastuslautakunnalle on jäänyt epäselväksi, mitä konkreettisia toimenpiteitä kaupungissa on tehty tai suunniteltu tehtäväksi eri aloilla toimivan henkilöstön saatavuuteen liittyvän laajamittaisen riskin hallitsemiseksi ja miten asia huomioidaan eri toimialojen henkilöstösuunnittelussa.

– Myös henkilöstön työkuormitus on edelleen korkeaa, mikä on huolestuttavaa myös työn houkuttelevuuden kannalta, muistuttaa lautakunnan puheenjohtaja Riina Lumme.

Palvelujen ostot

Palvelujen ostojen osalta ei ole kaupunkitasoisesti tavoitteista tai linjauksista päätetty vastaavaan tapaan kuin oman tuotannon henkilöstökulujen osalta. Näin myös mittarit ja raportointi pääosin puuttuvat. Tarkastuslautakunnan mielestä on ongelmallista, jos kaupungin henkilöstölinjaukset tai raskaat hallinnolliset prosessit johtavat siihen, että palvelu tuotetaan ostopalveluna, vaikka se olisi epätarkoituksenmukaista ja kalliimpaa.

Kotihoito

On huolestuttavaa, että hoitajalla on jatkuvasti liian vähän aikaa asiakkaalle.

Riina Lumme

Kotihoidon kenttähenkilöstö kokee, että asiakkaan luona on käytettävissä liian vähän aikaa ja päivässä hoidettavien asiakkaiden määrä on liian suuri. Tarkastuslautakunnan tekemän kyselyn mukaan lähes 38 % kenttähenkilöstöstä ja 32 % palveluesimiehistä on jokseenkin tai täysin eri mieltä siitä, että he pystyvät tuottamaan omalla alueellaan laadukasta kotihoitoa. 

Omaishoidon tuki

Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan omaishoidon tuen ohjaajia on suhteessa asiakasmäärään liian vähän. Tarkastuslautakunta näkee omaishoitajien jaksamisen erittäin suurena haasteena.

– Sekä kotihoidon että omaishoidon rooli asiakkaiden kuntoisuuden arvioinnissa on tärkeä, kun vanhuspalvelujen kokonaisuutta kehitetään. Siksi on huolestuttavaa, että hoitajalla on jatkuvasti liian vähän aikaa asiakkaalle, kommentoi puheenjohtaja Lumme.

Raportti hyväksyttiin tarkastuslautakunnassa 19.5.2020. Raportti käsitellään kaupunginvaltuustossa 15.6.2020.

Arviointikertomus 2019 on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: www.turku.fi/tarkastuslautakunnanjulkaisut