Sirkustaitelija Pekka Laamanen ja näyttelijä Alisa Salonen halusivat kohdata ihmisiä koronakriisistä huolimatta. Pihakiertueella he tavoittivat ihan uusia yleisöjä.

Esittävän taiteen pihakiertue syntyi poikkeustilan pakottamana. Miten?

Pekka: koronakriisin myötä kalenterista hävisi kaikki: keikat, opetustyöt, työpajat. Se oli lamaannuttavaa.

Alisa: Aluksi mietimme, että voisi esiintyä kadulla, mutta sitten tuli kokoontumiskielto. Sitten mietimme, mitä jos lähtisimme pihoille esiintymään.

Moni taiteilija on esiintynyt poikkeusaikana internetin välityksellä. Miksi halusitte tehdä toisin?

Alisa: Jotta voisimme kohdata ihmiset ja aistia heistä sen energian, vaikka välimatkan päästä. Yleisön kohtaaminen on meille esittävän taiteen isoimpia asioita.

Perustamanne Duo Floutila yhdistelee sirkustemppuja, fyysistä teatteria ja looppimusiikkia. Mistä pihakiertueen esityksissä oikein on kyse?

Pekka: Hämmästymisen tuottamisesta. Se on yhteinen puolen tunnin retki, jonka tarkoituksena on levittää iloa ja inhimillisyyttä.

Alisa: Osa on ollut yksityistapahtumia, joista on sovittu palkkio. Osassa on ollut vapaaehtoinen maksu Mobile Paylla.

Olette esiintyneet huhtikuusta lähtien yli 40 pihalla. Millaista se on ollut?

Alisa: Moni on sanonut, että puoleen tuntiin ei tarvinnut miettiä koronaa. Näytämme, että on ihan ok nauttia ja nauraa ja olla huoleton, vaikka emme voi olla kiinni toisissamme.

Pekka: Esitys luo outoa läheisyyttä, vaikka ihmiset joutuvat olemaan erossa toisistaan.

Mitä poikkeusajan esityksissä on pitänyt ottaa huomioon?

Pekka: Olemme halunneet tehdä asiat vastuullisesti. Meillä on ollut joka pihalla yhteyshenkilö, olemme vieneet sinne tiedotteen etukäteen ja kertoneet turvaväleistä.

Onko Duo FlouTilan pihakiertue herättänyt kiinnostusta kollegoissa?

Alisa: Meille on tullut kyselyitä tällaisen järjestämisestä. Haluammekin, että tällainen toiminta lisääntyy esittävässä taiteessa.

Mitä poikkeuksellista pihakiertueessa on ollut?

Pekka: Täällä kohtaa paljon ihmisiä, jotka eivät välttämättä mene koskaan katsomaan esittävää taidetta. Olemme hakeneet Taiteen edistämiskeskukselta korona-apurahaa, että voisimme viedä tämän Turun asuinalueille, joissa asuu vähävaraisia perheitä, joilla ei ole varaa maksaa esityksistä mitään.

Kesä-heinäkuussa teidät voi bongata kuuden taitelijan Fantastinen FlouShou -esityksestä Turun kaduilta. Mistä siinä on kyse?

Pekka: Siinä on erilaisia hahmoja, ja sirkuksen ja teatterin lisäksi kyse on hämmästyttävästä performanssista.

Alisa: Siinä on myös parodian elementtejä kiertävästä sirkuksesta.

www.floutila.com

Teksti ja kuvat: Heidi Pelander
Video: Simo Ahtee

Tämä juttu ja siihen liittyvä video ovat osa Valoa Turkuun -sarjaa, joka kertoo toiveikkaita ja tulevaisuuteen uskovia tarinoita poikkeuksellisena aikana. Sarja on osa Turun kaupungin Healthy Boost -hanketta, jonka tavoite on kehittää hallintorajat ylittävää yhteistyötä ja uudistaa kaupungin hyvinvointiviestintää. Hankkeen rahoittaa EU:n aluekehitysrahasto.