Kaupungissamme on kaksi historiallista vetonaulaa ylitse muiden: Turun tuomiokirkko ja Turun linna. Mutta kumpi onkaan merkittävämpi? Se selviää hauskassa oppaiden kaksintaisteluvideossa!

Katso video

Turun linnan ja Turun tuomiokirkon väen suunnittelema kaksintaistelu oli alun perin tarkoitus toteuttaa tänä kesänä Keskiajan Turku -tapahtuman yhteydessä, mutta tapahtuman siirryttyä poikkeuskevään vuoksi verkkoon kamppailu päätettiin toteuttaa videon muodossa.

Lopputulos on jopa saavutettavampi tällä tavalla, kun mittelöön voi tutustua verkon kautta. Videota voi myös hyödyntää kouluissa historian opetuksen apuna ja se voi toimia matkailijoille houkuttimena suunnata Turkuun.

Maallisen ja hengellisen vallan nokittelua täl ja tois puol jokke

Maallisen ja hengellisen vallan nokittelua täl puol ja tois puol jokke kuvaavan kahden oppaan, Tuomikirkon Eeva-Kaisa Ahlamon ja Turun linnan Bengt Selinin, kaksintaistelun käsikirjoitusta varten kaivettiin kirjoista ja muistin sopukoista kaikenlaisia tärkeitä ja kummallisia historiallisia faktoja. Niillä molemmat toimijat toivoivat voivansa voittaa toisen paremmuudellaan. Ja siitähän tässä on kyse: historiasta, joka tarjoillaan twistillä, huumorin kautta.

Mutta kumpi lopulta on parempi, Tuomiokirkko vai Turun linna? Vai voiko moista edes tietää? Pääosassa videolla on ennen kaikkea ikikaunis Turku, jonka halki virtaavan Aurajoen rannalla molemmat historiallisesti merkittävät rakennukset uhmaavat edelleen aikaa ja tekevät kaupungista parhaan.