Ajanvarauspuhelimeen otetaan nyt paljon yhteyttä. Kevään aikana terveysasemille ja suun terveydenhuoltoon syntyi koronaepidemian ja poikkeusajan takia ns. hoitovelkaa, kun aikoja peruutettiin ja moni myös siirsi terveysasioidensa hoitamisen myöhempään ajankohtaan. Nyt kun aikoja varataan paljon ja samaan aikaan osa henkilökunnasta on lomalla ja töissä on kesäsijaisia, puhelinpalvelu ruuhkautuu.

TEE OIREARVIO OMAOLO.FI-PALVELUSSA

Terveysasemille voi saada yhteyden myös sähköisen Omaolo-palvelun kautta (omaolo.fi) täyttämällä oirearvion. Oirearvioita käsitellään terveysasemilla arkipäivisin klo 8–15. Antamiesi vastausten perusteella saat hoito-ohjeita ja tarvittaessa myös vastaanottoajan. Mikäli asioit Omaolo-palvelun kautta, saat myös vastauksen Omaolo-palveluun arkipäivän aikana.

MITEN PERUN AIEMMIN VARATUN AJAN, KUN PALVELU ON RUUHKAUTUNUT?

Terveysasemat:
Jos haluat perua aiemmin varaamasi ajan, sen voi tehdä puhelinpalvelussa ympäri vuorokauden numerossa 02 266 1130
•    Valitse ensin terveysasema, jolle kuulut ja paina 3.
•    Jätä tämän jälkeen viesti vastaajaan.
•    Jos linja on virka-aikana esimerkiksi ruuhkautumisen takia suljettu, viestiä ei voi jättää. Odota, että puhelinlinja avataan uudelleen ja jätä viesti.

Suun terveydenhuolto:
Ajan voi peruuttaa suun terveydenhuollon sähköisessä asiointipalvelussa turku.fi sivuilla

JOS SINULLA ON HENGITYSTIEINFEKTION OIREITA:

 

Poikkeuksellisen kevään ja kesän takia terveysasemien ajanvarauspuhelin soi vilkkaasti. Esimerkiksi kesäkuussa puhelinpalveluun on otettu yhteyttä 25 % enemmän kuin kesällä 2019.

– Moni viettää kesälomaansa tänä vuonna kotona ja kun on aikaa, päätetään edetä keväällä hoitamatta jääneiden terveysasioiden kanssa. Tämä ja henkilökunnan lomien yhdenaikaisuus ruuhkauttavat toimintaamme. Pahoittelemme tilannetta, ylilääkäri Suvi Vainiomäki Turun avoterveydenhuollon palveluista sanoo.

– Suun terveydenhuolto joutui koronatilanteen takia perumaan paljon aikoja keväällä. Uudet ajat lähetetään asiakkaille ilman yhteydenottoa. Näitä aikoja lähetetään koko kesän ajan, joten kannattaa odottaa kutsua meiltä päin. Ajanvarauspalvelumme palvelee tavalliseen tapaan muissa asioissa, kertoo johtava ylihammaslääkäri Marina Merne-Grafström.

Kiireettömät asiat:

Jos asiasi voi odottaa, ota yhteyttä uudelleen myöhemmin. Hoidontarpeen arvio tehdään puhelimitse kuitenkin tarvittaessa.

Esimerkiksi kiireettömiä pitkäaikaissairauksien kontrolliaikoja on hyvä varata vasta syksyllä, jolloin terveysasemilla on jo laajasti käytössä uusi toimintamalli. Silloin sinua hoitaa moniammatillinen tiimi, jossa hoitaja tekee hoidon tarpeen arvion ja hoidosta päätetään yhdessä lääkärin kanssa. Muistathan tehdä kotimittaukset ajallaan ja käydä laboratoriossa silloin, kun on ohjeistettu. Toimintamallissa hyödynnetään yhä enemmän myös etä- ja digivastaanottoja.

Lue lisää uudesta toimintamallista: Terveysasemat muuttavat toimintaansa jonojen ehkäisemiseksi

Kiireelliset asiat:

Jos asiasi on kiireellinen, ja ajanvarauspuhelin on hetkellisesti suljettu, soita hetken päästä uudelleen.

Jos et saa yhteyttä ajanvaraukseen, soita kiireellistä apua vaativissa tilanteissa Tyks Akuuttiin p. 02 313 8800 tai hätätilanteissa 112.