Kevään poikkeusolojen jälkeen monet senioreille tarkoitetut toiminnot voivat yhä olla tauolla tai ne toimivat vaihtoehtoisin keinoin. Senioreille halutaan tarjota vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin turvallisesti lähellä heidän kotejaan. Liikkuva resurssikeskus lähteekin ensi viikolla taloyhtiökiertueelle saatujen palautteiden perusteella.

Liikkuva resurssikeskus on kiertänyt kauppojen ja kirjastojen pihoilla jo elokuusta lähtien. Nyt kokeillaan pysäkkitoimintaa myös taloyhtiöiden pihoilla. Matkassa mukana on Turun kaupungin ikäihmisten uutena palveluohjaajana syyskuussa aloittanut Satu Lipponen.

Viikolla 38 kierretään:

  • Ma 14.9. klo 9–11 Tikankatu 21–28 ja klo 13–15 Itäinen Rantakatu 48–50     
  • Ti 15.9. klo 9–11 Mullintie 4
  • Ke 16.9. klo 9–11 Jahtilähteenkatu 6

Tarjolla eri tahojen alkavaan syksyyn tarjoamia tekemisen vinkkejä! Tarvittaessa saa myös neuvontaa mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja palveluohjausta. Samalla saa tietoa asumisen turvallisuudesta sekä muistin heikentymiseen liittyvistä asioista. Mukana on Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Turvallisesti kotona -hankkeen edustaja vastaamassa kysymyksiin. 

Keväällä mukana parvekejumppatempauksissa

Liikkuva resurssikeskus oli kevään poikkeusolojen aikana mukana Turun kaupungin liikuntapalveluiden taloyhtiöiden pihoilla järjestämissä parvekejumpissa. Tarjolla oli jumpan ohella yhteislaulua muusikon johdolla. Lisäksi kerrostalojen ala-auloihin jaettiin kotijumppaohjeita sekä eri tahojen puhelinnumeroja ja tekemisen vinkkejä sisältävät kirjeet.

- Kevään parveketempauksissa meiltä toivottiin, että taloyhtiöiden senioreita tultaisiin tapaamaan toisenkin kerran. Vastaamme nyt toiveeseen. Kiertueen paikat on valittu meille tulleiden vinkkien perusteella. Jos saamme tälle neuvonta-auton kanssa tehtävälle kiertueelle hyvän vastaanoton, voimme kiertää taloyhtiöiden pihoilla automme kanssa sovitusti joskus toistekin, kertoo projektisuunnittelija Satu Järvenpää Liikkuvasta resurssikeskuksesta.

Turvallisuus huomioiden

Pysäkeillä huolehditaan senioreiden turvallisuudesta. Liikkuvan resurssikeskuksen työntekijöillä on suu-nenäsuojaimet tai visiirit käytössä. Myös turvaväleistä pidetään huolta.

- Kanssamme voi tulla aina juttelemaan, ei tarvitse olla mitään erityistä asiaa. Tuomme pysäkeillä senioreille tietoa, mutta tarvittaessa viemme myös saamaamme alueellista tietoa eteenpäin kaupungin päättäjille, Tiiu Uusaho Liikkuvan resurssikeskuksesta toteaa.

Vasemmalta palveluohjaaja Satu Lipponen, Tiiu Uusaho ja Satu Järvenpää Liikkuvasta resurssikeskuksesta lähtevät tapaamaan senioreita tloyhtöiden pihoille

Liikkuva resurssikeskus kulkee erityisesti keskusta-alueen ulkopuolella, eri asuinalueilla ja vie maksutonta ohjausta ja neuvontaa lähelle sitä tarvitsevia. Pysäkkejä on kauppojen, apteekkien, kirjastojen edustoilla ja muualla ihmisten arkiympäristössä.

Liikkuva resurssikeskus on Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n ja Turun kaupungin kumppanuustoimintaa.