Aurajoen ranta on monille rakas maisema, jota kehitetään palvelemaan ihmisiä yhä paremmin ja monipuolisemmin. Seuraavia hankkeita ovat esimerkiksi kelluva kulttuurikylpylä ja uudet pyöräilyväylät.

Turussa on joitakin ikonisia maisemia, jotka ikuistetaan postikortteihin, valokuviin ja julisteisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Yksi tällainen erityinen paikka kaupunkitilassa on Aurajokiranta. Se on tärkeää aluetta historiallisesti, sillä ilman kaupunkia halkovaa jokea Turku tuskin olisi rakentunut nykyisen kaltaiseksi asuinkeskukseksi.

Tämän historiallisen ja symbolisen arvon lisäksi jokirannalla on korvaamaton arvo kaupunkilaisten ja matkailijoiden virkistäytymispaikkana sekä Turun kahvila- ja ravintolaelämän keskuksena. Keskusta-alueen rakennustutkimukseen erikoistunut Turun museokeskuksen tutkija Kaarin Kurri kertoo, että jokirannan kaunistamisella ja puistokulttuurilla on varsin pitkät perinteet.

– Ensimmäiset puurivit istutettiin 1700-luvun lopulla Läntiselle Rantakadulle, josta haluttiin luoda eurooppalaishenkinen artikuloitu rantakatu.

Juuri ikivanhat lehtipuut, jokimaisema rantapromenadeineen ja arvokkaat kivitalot muodostavat kokonaisuuden, jonka vuoksi Turkua usein kutsutaan Suomen eurooppalaisimman näköiseksi kaupungiksi.

– Puitteet ovat kunnossa kaupungin pitkäjänteisen huolenpidon ja kehittämisen ansiosta.

Keskeinen muutos 1970-luvulta lähtien on ollut lisääntyvä ravintolakulttuuri jokilaivoineen ja viime vuosina myös kaduille levittäytyneine terasseineen ja myyntikojuineen, Kurri toteaa.

Pyöräteitä ja kulttuurikylpyjä

Jokivarren suunnitteluprojekteja koordinoivan Merellinen Turku -hankkeen hankepäällikkö Mervi Lehdon mukaan Aurajokiranta on ainutlaatuinen kohde kaupunkisuunnittelijalle edelleen.

– Se on aluetta, jossa on paljon erilaista toimintaa ja käyttäjiä, jolloin on myös monia erilaisia mielipiteitä. Mahdollisimman hyvin kaikkia eri ryhmiä palvelevan jokirannan kehittäminen on mielenkiintoinen haaste.

Parhaillaan Lehtoa työllistää Itäisen Rantakadun ympäristön yleissuunnitelma, johon kuuluu tärkeänä osana uusien pyöräilyväylien rakennus.

– Itäiselle Rantakadulle tulee ajoradan tasolle yksisuuntaiset pyörätiet, jotka vapauttavat rannan kokonaan jalankulkijoille ja oleskelulle.

Yksi runsasta mielenkiintoa herättänyt jokivarren hanke on niin kutsuttu kulttuurijokilautta. Se on Wäinö Aaltosen museon eteen Myllysillan viereen tuleva monikäyttöinen, ympärivuotinen kelluva kylpylä.

– Lautalle on tulossa uintimahdollisuuden lisäksi ravintolatoimintaa ja tiloja monipuoliselle kulttuuritoiminnalle, kulttuurijokilautan projektipäällikkö Essi Korpela kertoo.

Jokilautan asemakaavoitus on parhaillaan vireillä ja rakentaminen voidaan aloittaa aikaisintaan vuonna 2022.

– Valmistuessaan lautta tulee varmasti elävöittämään sitä kohtaa rannasta, Korpela iloitsee.

Teksti: Miikka Rusi  Visiokuva: Töölö Urban

Juttu on julkaistu 17.9.2020 ilmestyneessä Uusi Turku -lehdessä.

Lue koko Uusi Turku -lehti selailtavana näköisversiona tai erillisartikkeleina Issuu-palvelussa

Muita Uusi Turku -lehden juttuja verkkoartikkeleina kaupungin sivuilla: