Turun uuden konserttitalon rakentamiseen liittyvät valmistelevat työt ovat alkamassa Itsenäisyydenaukiolla. Rakentamiseen liittyvinä esiselvityksinä tehdään arkeologisia kaivauksia, maastomittauksia ja pohjatutkimuksia. Myös urakoitsijan valintaa koskeva hankintamenettely on käynnissä.

Turun uuden konserttitalon rakentamiseen liittyvät valmistelevat työt ovat alkamassa lähipäivinä.

Kaupunginhallituksen huhtikuussa tekemän päätöksen mukaisesti uutta konserttitaloa suunnitellaan Itsenäisyydenaukiolle Aurajoen itärannalle. Rakentamiseen liittyvinä esiselvityksinä alueella tehdään arkeologisia kaivauksia, maastomittauksia ja pohjatutkimuksia.

 Arkeologiset kaivaukset aloitetaan viikolla 39 ja niiden arvioidaan kestävän 1-2 kuukautta. Maaperämittaukset ja pohjatutkimukset tehdään viikoilla 39 ja 40. Kairausten ja kaivutöiden edetessä otetaan samanaikaisesti maanäytteet pilaantuneiden maiden selvittämiseksi.

Tutkimuksen jälkeen alue saatetaan ennalleen. Kaivutöissä ei vahingoiteta puustoa, eikä katkaista alueen poikkikulkevaa polkua.

Toteutus allianssimallilla

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan konserttitalon urakka toteutetaan allianssimallilla. Urakoitsijan valintaa koskeva hankintamenettely on aloitettu. Tavoitteena on, että palveluntuottajaehdokkaat valitaan kuluvan vuoden aikana, ja neuvottelumenettely käynnistetään ensi vuoden alkupuolella.

Urakoitsijaehdokkaiden on jätettävä tarjouksensa ja luonnossuunnitelmansa keväällä 2021. Allianssissa laadittavan hankesuunnitelman pohjalta laaditaan hankkeen tarkempi kustannusarvio.