Kysy siskoilta saa kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterissa 11.2.2021. Esityksessä avaudutaan naisten elämästä, naisten suulla.

Kysy siskoilta 

Kysy siskoilta käsittelee naiseutta ja hormonien vaikutuksia historian ja tutkimustiedon tunnustaen. Merkittävin rooli esityksessä on kuitenkin näyttämön eri-ikäisten naisten läsnäololla, kokemusten jakamisella ja voimaannuttavalla sekä myötäelävällä musiikilla.

Puheenaiheina ovat muun muassa hysterian historia, pirullinen PMS, loputtomat ulkonäköpaineet, äitiys ja ikääntyminen. Niitä käsitellään kaunistelematta ja nauraen, mutta vitsiä naiseuden piirteistä ei tehdä. Esityksen keskiössä ovat naisia eri tavoin kohtelevat hormonit ja se, millaisia naisen malleja kohti haluamme kasvaa. 

Tiedonjanosta jakamisen iloon

Lähtölaukauksena teokselle toimi näytelmäkirjailija-ohjaaja Satu Rasilan oma uteliaisuus edessä olevaa elämänvaihetta kohtaan. Hän etsi tietoa vaihdevuosista, mutta vielä pari vuotta sitten sitä oli vaikea löytää. Sosiaaliseen mediaan sittemmin syntyneet pursuilevat kommenttiketjut aiheesta kuitenkin paljastivat, että naisilla on halu jakaa kokemuksiaan ja tulla esiin ennen vaiettujen asioiden kanssa.

– Aloin kirjoittaa tekstiä ohjenuoraksi itselleni. Oma pelkoni on, että viisikymppisyys muuttaa minut tapettiin sulautuvaksi tädiksi, ja haluaisin vanheta rohkeasti, tyylikkäästi sekä huumorintajuni säilyttäen. Siihen toivottavasti auttaa, kun tietää mitä muutoksia hormonit aiheuttavat kropalle ja mielelle. Tämän esityksen myötä otan vaihdevuodet haltuun ja kieltäydyn muuttumasta näkymättömäksi, Rasila toteaa.

Siskoista vertaistukea, musiikista voimaa

Rasilan tekstiin niveltyvät saumattomasti esitykseen sävelletyt monityyliset laulut, joiden sanoituksista vastaa Susanna Haavisto.

– Naisten kehoon liittyy paljon vaiettua, peiteltyä ja hävettäväksi koettua. On vapauttavaa päästä lataamaan ja laulamaan totuuksia näyttämölle upean ryhmän kanssa. Tähän ikään mennessä kerrottavaa on kertynyt enemmän kuin laki sallii, ja meidän nuoremmilla näyttelijöillä on tietysti omat stoorinsa, sanoo Haavisto.

Ison roolin saavan musiikin on säveltänyt Anna-Mari Kähärä, joka toimii esityksen kapellimestarina sekä pianistina. Kähärän kanssa esityksissä musisoi lyömäsoittaja ja basisti Sara Puljula. Esityksen a capella-henkinen musiikki ammentaa vahvasti roots-meiningistä. Monimuotoinen juurimusiikki saa mausteensa muun muassa jatsista ja hiphopista. 

Laulut herkistävät kuulemaan ja kokemaan kipeitä ja hauraitakin tarinoita. Niitä istahtavat baarijakkaralle kertomaan näyttelijät Anna Victoria Eriksson, Susanna Haavisto, Linda Hämäläinen, Pauliina Saarinen ja Riitta Salminen