Digitaidot ovat kansalaistaito, joista huolehtiminen on koko Suomen asia. Varsinais-Suomen liitto jatkaa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa digituen alueellista koordinointia Digituki Varsinais-Suomessa -hankkeessa valtiovarainministeriön jatkorahoituksella.

Valtionavustusta digituen alueelliseen koordinointiin myönnettiin vuonna 2020 yhteensä 14 maakunnalliselle hankkeelle, joista 11 on jatkohankkeita ja kolme uusia. Valtionavustuksen myönsi valtiovarainministeriö. Digi- ja väestötietovirasto huolehtii digituen kansallisesta koordinaatiosta ja ohjaa myös maakuntaliittojen työtä.

– Digituki kuuluu kaikille ja jatkamme innolla sen kehittämistä omassa maakunnassamme. On ilo saada myös uusia alueita mukaan digituen yhteistyöhön, Digituki Varsinais-Suomessa -hankkeen projektipäällikkö Noora Orvasto kertoo.

Digituen järjestäminen varmistaa osaltaan, että kaikilla kansalaisilla on riittävät digitaidot sekä mahdollistaa yhdenvertaisen asioinnin viranomaispalveluissa Suomessa. Maakuntaliittojen hankkeet kokoavat digituen järjestäjät alueellisiksi verkostoiksi ja auttavat kehittämään digitukea edelleen.

– Tuoreen digitaitokartoituksen mukaan me suomalaiset olemme digitaitava kansa, mutta digituelle on myös selkeä tarve. Digitukea on tarjolla, mutta kaikki eivät sen pariin löydä. Digituen valtionavustushankkeiden tavoitteena on muun muassa kartoittaa digituen tarjontaa ja edistää löydettävyyttä, kertoo projektipäällikkö Minna Piirainen Digi- ja väestötietovirastosta.

Verkostossa on voimaa

Digi- ja väestötietovirasto tukee maakuntien liittojen kokoamien digitukiverkostojen toimintaa ja toimii digituen puolestapuhujana. Maakuntien tehtävänä on ohjata alueen digitukitoimijoiden verkostoa, kasvattaa digituen tunnettuutta ja kehittää tuen saatavuutta.

– Kun lukuisat järjestöt, kunnat, viranomaiset ja yritykset kokoavat voimansa maakuntien liittojen avulla, muodostuu digituen tarjoajista muutosvoima, jolla on keskeinen rooli sujuvan Suomen kehittämisessä, Piirainen jatkaa.

Hankkeen vaikuttavuus on erityisesti digituen löydettävyyden ja näkyvyyden lisääntymisessä. Kun toimijat tekevät yhteistyötä ja verkostojen toiminnalliset periaatteet on määritelty, viestintä on monipuolista ja suunnitelmallista.

– Uudella hankekaudella tullaan panostamaan erityisesti digituen tarvitsijoille suunnattuun viestintään. Varsinais-Suomessa on laajat digituen verkostot, joiden tarjoama tuki tulisi olla kaikkien tietoisuudessa, Digituki Varsinais-Suomessa -hankkeen projektipäällikkö Noora Orvasto kertoo.