Eri puolilla Turkua olevien nuorisotilojen aukioloajat yhtenäistettiin syksyllä 2020. Tarkoituksena oli mm. tarjota nuorille yhtä paljon aukiolotunteja eri puolilla kaupunkia. Nyt 9 - 18 -vuotiailta halutaan kuulla, miten uudet aukioloajat ovat heitä palvelleet. Nuorilta saadun palautteen perusteella aukioloaikoja muokataan mahdollisuuksien mukaan keväällä.

Kysely on avoinna 26.10. – 9.11.2020. Vastaamaan pääsee helposti tekstin alla olevan linkin kautta.

Myös nuorisotilojen ohjaajat auttavat vastaamaan tietokoneella, mikäli nuorella ei ole puhelinta käytettävissä. Nuokkareilla nuoret saavat tikkarin kiitokseksi kyselyyn vastaamisesta.

Kyselyn tulokset käsitellään marraskuussa.

Nuorilta saadun palautteen perusteella aukioloaikoja muokataan mahdollisuuksien mukaan siten, että uudet aukiolojat astuvat voimaan vuoden 2021 alkupuolella.

Aukioloaikojen muutoksissa tulee ottaa huomioon mm. työntekijäresurssit ja työaikalainsäädäntö. 

Kysely nuorisotilojen aukioloajoista 9 - 18-vuotiaille