Seurakuntayhtymän keräys toteuttaa lasten lahjatoiveita jo kahdettatoista kertaa. Lahja lapselle -keräyksen kautta oman toivelahjansa saa vuosittain noin tuhat lasta Turun seudulta. Tänä vuonna lahjatoiveita on ennätysmäärä.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniatyön Lahja lapselle -keräys tuo joulumieltä perheille, jotka eivät taloudellisten syiden vuoksi pysty hankkimaan joululahjoja lapsilleen. Tämän vuoden asiakasperheet saivat lokakuussa kirjeen, jossa tiedusteltiin lasten lahjatoiveita. Lapset saivat esittää toiveita alle 50 euron hintaisesta lahjasta, yli 7-vuotiaat voivat halutessaan toivoa konkreettisen lahjan sijasta 40 euron hintaista lahjakorttia.  

Kulunut vuosi on ollut monille perheille koronan takia taloudellisesti tavallistakin tiukempi. Myös perheiden henkinen jaksaminen on ollut haastavaa. Vaikka joulu tulee tänä vuonna olemaan monin tavoin erilainen kuin aiemmin, lasten joulussa lahjat ovat edelleen tärkeässä roolissa. Toiveiden toteutuminen vahvistaa myös tulevaisuudenuskoa. Perheen varallisuudesta huolimatta jokaisella lapsella on oikeus kokea, että unelmat saattavat joskus toteutua. 

Lahja lapselle -keräys järjestetään tänä vuonna kahdettatoista kertaa. Vuosittain keräyksen kautta ikioman paketin on saanut noin tuhat lasta. Tänä vuonna lahjapyyntöjä on tullut ennätysmäärä, jopa 1300 kappaletta.

Lahjoittaisitko lahjan?

Lahja lapselle -keräys etsii vapaaehtoisia lahjoittajia, jotta joka lapsella olisi edes yksi paketti odottamassa jouluaaton h-hetkeä. Lasten 20-50 euron hintaisia lahjatoiveita välitetään 26.11.-1.12. välisenä aikana.

Lahjoittajaksi voi ilmoittautua verkossa osoitteessa lahjalapselle.fi. Lahjatoiveen voit saada myös puhelimitse numerosta 040 341 7660. Puheluihin vastataan 26.-27.11. ja 30.11.-1.12. klo 11-16. Lahjoittajille kerrotaan lapsen ikä, sukupuoli ja koodinimi, jonka avulla lahja ohjautuu oikealle lapselle.

Lahjojen vastaanottopisteet Turussa ja Kaarinassa

Paketoimaton lapsen toiveiden mukainen lahja palautetaan Diakoniakeskukseen, Puutarhakatu 22. Lahjoja otetaan vastaan 30.11.-4.12. ja 7.-8.12. klo 10-18. Lahjan voi palauttaa myös Kaarinan kirkolle, Voudinkatu 2, 30.11.-4.12. klo 11-18.

Koronan takia lahjojen vastaanottopisteet ovat siirretty ulos telttoihin. Lahjat tuodaan vastaanottopisteille ja lahjojen kirjaaminen tapahtuu sisällä, näin minimoidaan kontaktit. Lahjoittajien kannattaa varautua ruuhka-aikoina (lounas ja iltapäivä) sään mukaiseen vaatetukseen. Mikäli ulos kertyy jonoa, vapaaehtoiset muistuttavat turvaväleistä. Oman maskin käyttö vastaanottopisteillä on suotavaa.

Jotta paketti päätyisi aatoksi oikealle lapselle, lahjoittajan pitää tuoda lahja ennalta sovittuun vastaanottopisteeseen ja kiinnittää lahjatoiveen mukana saatu nimitieto siihen tiukasti narulla kiinni.

Lahja lapselle -sivulle