Vapaaehtoistoiminta ei ole ollut tauolla, vaikka tänä vuonna onkin eletty poikkeusaikaa. Sille on etsitty erillaisia muotoja, Turun Siskot ja Simot ry on järjestänyt Turussa mm. kässäkaverihaasteen. Myös syksyn haravointitalkoot on saatu päätökseen. Nyt valmistaudutaan jouluun Joulupostia ikäihmisille -kampanjan merkeissä.

Lisätiedot

Siskot ja Simot ry on luovan välittämisen yhteisö, joka toimii usealla paikkakunnalla, myös Turussa, jossa se toimii yhteistyössä Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n ja Turun kaupungin Liikkuvan resurssikeskuksen kanssa. Turun Siskot ja Simot -suunnitteluryhmään kuuluvat jo eläkkeellä olevat kuusi naista ja ryhmän koolle kutsujina toimivat Liikkuvan resurssikeskuksen järjestötyöntekijät Satu Järvenpää ja Tiiu Uusaho.

Hyvin nopeasti kuulumisten vaihtamisten jälkeen tuli selville, että moni ryhmän jäsen kertoi haluavansa tehdä itsekin jotain hyvää eikä vain olla korona-aikana huolen kohteena.

- Suunnitteluryhmän jäsenistä useampi uskoi monen muunkin seniorin kokevan samoin, kertovat Satu Järvenpää sekä Tiiu Uusaho Liikkuvasta resurssikeskuksesta.

Puhelin- ja kirjekaverihaasteet

Alkuun kehiteltiin helposti ja nopeasti toteutettavia kampanjoita, esimerkiksi puhelinkaveri- ja kirjekaverihaasteet. Näissä haastettiin ihmisiä soittelemaan ja lähettämään kirjeitä seniori-ikäisille karanteenin omaisissa oloissa eläville tutuilleen. Yksi suunnitteluryhmän jäsenistä sai myös omat säännölliset juttuluuriystävänsä, joille hän on soitellut aika ajoin edelleen.

Kevätterveiset-kampanja

Turku osallistui myös Siskot ja Simot ry:n valtakunnalliseen Kevätterveiset-kampanjaan, jossa kuka tahansa sai lähettää iloisia kevätterveisiä vanhuksille. Terveisissä oli runoja, kortteja, kirjeitä ja ristikoita.

Kässäkaverit

Kesällä käynnistynyt ja alkusyksyyn saakka käynnissä ollut ryhmän suunnittelema kässäkaverihaasteessa kerättiin käsitöitä, Nyt reilut 200 upeaa lämmöllä tehtyä käsityötä on lahjoitettu lämmittämään Fingerroosin säätiön turkulaisia asiakkaita.

Syörään yhressä -hankkeen työntekijä kertoi heidän ja säätiön muiden asiakkaiden varmasti ilahtuvan ja hyötyvän lahjoituksesta. Käsityöt lämmittävät niin varpaita, sormia kuin sydäntä.

Haravointitalkoita syksyllä

Lokakuussa päätettiin kokeilla Turussa ensimmäistä kertaa haravointitalkoita. Pihatalkoissa tehtiin yhteistyötä Turun Seudun Omaishoitajat ry:n kanssa. K-Rauta Skanssi tuki talkoita haravalahjoituksella. Talkoot oli sen verta onnistuneet, että todennäköisesti talkoillaan myös ensi syksynä.

Nyt on aika valmistautua jouluun!

Uusimpana kaikille avoimena ja turvallisena tapana tehdä vapaaehtoistoimintaa on Joulupostia ikäihmisille -kampanja, jossa Siskot ja Simot ry on saanut haastettua mukaansa yli 100 kuntaa. Turussa kampanja järjestetään yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston kanssa ja korttien keräyskopat ovat 16.11.-11.12.2020 välisen ajan Turun kaupungin pääkirjastossa sekä kaikissa lähikirjastoissa (ei kirjastobusseissa). Kampanjaa suojelee tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Turun Siskot ja Simot toimittavat yhdessä kirjaston kanssa kortit Turun kotihoidon sekä asumispalveluiden asiakkaille.

Suunnitteluryhmän iloiset vapaaehtoiset yhdessä kirjaston henkilökunnan kanssa toivottavat kaikki tervetulleeksi kampanjaan! Siihen voivat osallistua niin yksittäiset ihmiset, kuin esim. koululuokat, erilaiset harraste- tai työporukat. Ainakin kohtaamispaikka Happy House ja Turun Seudun Vanhustuki ry ovat ilmoittaneet olevansa talkoissa mukana. Myös heillä voi kortteja käydä tiputtamassa ja samalla tutustua heidän toimintaansa. Turun suomenkielinen työväenopisto puolestaan on järjestänyt kaikille avoimia korttipajoja.