Historian dosentti Tiina Männistö-Funk on tutkinut liikkumisen historiaa Turussa 1800-luvun lopusta 1980-luvulle asti. Sinä aikana ollaan siirrytty hevosten kyydistä pyörän selkään, raitiovaunuihin, busseihin ja lopulta henkilöautoihin.

Artikkeli on kirjoitettu osana neljävuotista EU-rahoitteista CIVITAS ECCENTRIC -hanketta, joka edistää kestävää ja älykästä kaupunkiliikennettä Turussa ja neljässä muussa Euroopan kaupungissa: www.turku.fi/civitas-eccentric.

Artikkeli on myös osa Liikkumisen artikkelit -sarjaa, jossa pureudutaan monipuolisesti ajankohtaisiin liikenteen ja liikkumisen aiheisiin.

Teksti: Janica Vilen.

 

 

CIVITAS ECCENTRIC 2016–2020

1800-luvulla Turussa liikuttiin jalkapatikalla ja hevosilla. Talvisin näkyi paljon potkukelkkoja, joilla  pääsi nopeasti liikkumaan sekä jokea pitkin että kaduilla. Kesällä Aurajokea pitkin pääsi  kaupunkiin veneellä. Vuosisadan loppupuolella Turussa alkoi näkyä myös ensimmäisiä polkupyöriä ja viimeisellä vuosikymmenellä Turkuun tuli hevosraitiotie.   

1900-luvun alussa pyöräily lisääntyi ja kaupunkiin saatiin joen ylittävä Föri. Hevosraitiotie vaihtui sähköraitiotieksi heti vuosisadan alussa. Hevosia näkyi silti Turussa paljon, sillä vossikkakuskit kuljettivat ihmisiä. Ostoksia ja muita taakkoja kuljetettiin joko työnnettävillä tai vedettävillä kärryillä ja paketit liikkuivat tavarapyörien kyydissä.   

Linja-autoliikenne alkoi 1920-luvulla, mikä mullisti elämän maaseudulla. Varsinaista kulta-aikaa busseille oli kuitenkin 60–70-luvut, jolloin Turku oli alkanut rakentaa lähiöitään, mutta ihmisillä ei ollut vielä omia autoja käytössä nykyiseen tapaan. Vielä 60-luvulla suurin osa autoista oli tavaraliikennettä varten, mutta sitten meno alkoi muuttua. Hevoset katosivat kaupungilta ja pyöräilyn määrä romahti. Turku alkoi muuttua autojen kaupungiksi. 

Moderni autokaupunki  

Ensimmäiset liikennevalot Turussa tehtiin vuonna 1957 Eerikinkadun ja Kauppiaskadun risteykseen. 60-luvulla liikkennevaloja oli hiukan toistakymmentä ja 80-luvulle tultaessa jo 80.  

– 50–70-luvuilla Turusta haluttiin tehdä moderni autokaupunki. Liikenteen tieltä purettiin paljon taloja. Kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtinen on laskenut, että keskustan taloista katosi jopa kaksi kolmannesta. Keskustan muutos oli rajuin koko Suomessa, kertoo historian dosentti Tiina Männistö-Funk.  

Olavi Laisaari toimi siihen aikaan Turun asemakaava-arkkitehtina.  

– Hän oli tehokkaan ja amerikkalaisen autokaupungin kannattaja. Hänen ihanteensa oli kaupunki, jossa kävelijöille oli omat tilat, esimerkiksi lähiöissä ja kauppakeskuksissa sekä  
diagonaalisilla kortteleiden läpi kulkevilla reiteillä. Tavoite ei kuitenkaan koskaan toteutunut kunnolla juuri missään muualla kuin Kop-kolmiossa. Siellä oli korttelin kulmasta sen sisälle lähtevä kauppakäytävä, Männistö-Funk kertoo.   

Kop-kolmiossa nähtiin myös Turun versio amerikkalaisesta unelmasta: drive in -pankki, jossa pystyi asioimaan autolla.   

– Kop-kolmio valmistui vuonna 1964 ja oli sen ajan huippumoderni ilmentymä. Samaan aikaan kaduilla kulki raitiovaunut ja lähettipojat polkupyörillään. Kop-kolmio ilmensi aivan erilaista kaupunkiajattelua kuin ympäristönsä, sanoo Männistö-Funk.   

Vuonna 1950 Turussa oli alle 4 000 rekisteröityä ajoneuvoa, vuonna 1960 niitä oli reilut 14 000, vuonna 1970 yli 35 000 ja vuonna 1980 jo runsaat 53 000. Tiina Männistö-Funk on tutkinut liikkumisen ja liikenteen kehitystä vanhojen valokuvien avulla. Niistä näkee, miten autojen määrä katukuvassa kasvoi äkillisesti 70-luvulla.   

Autot olivat aluksi pääosin vain miesten käytössä, mikä taas näkyy valokuvissa naisten suhteellisen osuuden kasvuna kävelijöiden määrässä. Toki naiset ovat tallanneet aina katuja miehiä enemmän. Vuonna 1952 Suomen naisten laskettiin yhteensä kulkevan päivittäin maasta kuuhun eli noin 400 000 kilometrin matkan kantaessaan vettä kaivosta navettaan ja asuntoon.   

Pyöräilyn suosio vaihdellut rajusti  

Vaikka ensimmäiset pyörät tulivat Turkuun jo 1800-luvun puolella, pyöräily oli kuitenkin enemmän nuorten ja varakkaiden miesten liikuntaharrastus kuin tapa liikkua paikasta toiseen. Kupittaalla järjestettiin jopa pyöräparaateja.   

– Yleinen kulkuneuvo pyörästä tuli 1900-luvun alussa – samaan aikaan kuin muuallakin Suomessa ja Euroopassa.   

50-luvulla pyörät, hevoset ja autot kulkivat vielä samoja katuja. Pyörien paikka oli kaduilla, mikä näkyi korostuneesti siinä, että myös talutettava pyörä piti aina olla kadun puolella.   

– Samalla vuosikymmenellä Laisaari totesi yleiskaavassa, että Turkuun pitäisi rakentaa pyöräteitä ja mainitsee joitain tanskalaisia esimerkkejä, mutta toteaa kuitenkin, ettei niille ole kaupungissa tílaa, kertoo Männistö-Funk.   

Kun autojen määrä kasvoi, taloja alettiin purkaa ja katuja leventää, jotta kaikki kulkupelit mahtuisivat kulkemaan niillä. Lopputulos oli kuitenkin se, että leveämpien katujen myötä autot pystyivät kasvattamaan ajonopeuksiaan, eikä kaduilla ollut enää turvallista pyöräillä. 70-luvulla pyörät jo siirrettiin jalkakäytävien puolelle omille kapeille pyöräkaistoilleen. Ensimmäisenä tällaiset kaistat tehtiin Koulukadulle ja Puistokadulle.   

– Hätäratkaisuna myös Hämeenkadulle rajattiin pieni väylä pyörille. Se on aina ollut suosittu pyöräkatu ja jopa koko Suomen mittakaavassa vilkkaimpien pyöräväylien joukossa, lisää Männistö-Funk.   

60-luvulla pyöräilyn määrä laski roimasti. Useamman vuosikymmenen ajan pyöräilyn tila on ollut Turussa epämääräinen ja reitit katkonaisia. Vuonna 1990 pyöräilijät järjestivät keskustassa jopa mielenosoituksen, jossa he pysäköivät satakunta pyörää keskustan parkkiruutuihin. Vasta viime vuosina pyöräilyn mahdollisuuksia ollaan alettu kehittää tosissaan. Kestäviä kulkumuotoja  ollaan edistetty esimerkiksi CIVITAS ECCENTRIC -hankkeessa.   

Vuonna 1903 valmistunut Föri on Suomen vanhin jokapäiväisessä ammattiliikenteessä oleva kulkuneuvo. Kuva: Turun museokeskus. Kuvaaja: Ståhlberg.

Aurajoki kaiken keskellä  

Aurajoki on aina halkonut Turun keskustaa ja vaikuttanut myös liikenteen suunnitteluun. Joen voi ylittää vain tietyistä kohdista, mikä johtaa liikenteen pakkautumiseen tietyille kaduille. Liikennelaskennatkin on Turussa perinteisesti tehty silloilla. 

Tiina Männistö-Funkin tutkimissa valokuvissa näkyy paljon niin kauppiaiden veneitä kuin huviveneitäkin. Venepaikkoja on ollut aivan keskustan tuntumassa, esimerkiksi nykyistä kaupunginteatteria vastapäätä.   

– Talvisin taas jokea pitkin käveltiin ja potkukelkkailtiin. Lisäksi jäälle tehtiin väliaikaisia lankkusiltoja, kertoo Männistö-Funk.   

Vuonna 1938 Aurakadulla näkyi jo useampia autoja. Kuva: Museovirasto. Kuvaaja: Pietinen.