Yhä useammat hankkivat itselleen sähköavusteisen pyörän. Sähköpyörät ovat kehittyneet hurjasti viime vuosien aikana. Erityisesti sähköpyöräily on lisääntynyt työmatkaliikenteessä. Osalla ihmisistä sähköpyörä on korvannut auton tai ainakin perheen kakkosauto on jäänyt pois.

Artikkeli on kirjoitettu osana neljävuotista EU-rahoitteista CIVITAS ECCENTRIC -hanketta, joka edistää kestävää ja älykästä kaupunkiliikennettä Turussa ja neljässä muussa Euroopan kaupungissa: www.turku.fi/civitas-eccentric.

Artikkeli on myös osa Liikkumisen artikkelit -sarjaa, jossa pureudutaan monipuolisesti ajankohtaisiin liikenteen ja liikkumisen aiheisiin.

Teksti ja kuvat: Eeva Lehtinen.

 

 

CIVITAS ECCENTRIC 2016–2020

Jaana Aaltosen ja Hanna-Stiina Taskisen työmatkat taittuvat sähköavusteisella polkupyörällä. Aaltonen hankki sähköpyörän viime keväänä ja kesän aikana kilometrejä kertyi jo 400.

– Työmatkani Raisiosta Turkuun on 15 kilometriä suuntaansa. Olen päättänyt tulla joka viikko ainakin kahtena päivänä pyörällä töihin, Jaana Aaltonen kertoo.
Ilman sähköpyörää hän kulkisi kaikki työmatkat autolla.

– Nyt tulen autolla vain osan päivistä. Matka on sen verran pitkä, että tavallisella pyörällä sitä ei tule kuljettua. Pyörällä työmatkaan kuluu noin 40 minuuttia. Autolla kuljen matkan vain 15–20 minuuttia nopeammin.

Hanna-Stiina Taskinen kertoo olleensa ahkera pyöräilijä opiskeluaikoina, mutta aktiivisesta pyöräilystä ehti vierähtää 20 vuoden tauko.

– Siskoni osti sähköpyörän ja sai minutkin innostumaan. Ostin pyörän itselleni 50-vuotislahjaksi, enkä ole katunut päätöstä. Nyt vastatuuli tai se, että tulee hiki, eivät enää käy tekosyistä, Taskinen hymyilee.

Hänen työmatkansa on nelisen kilometriä Hirvensalosta Tyks Ortoon Luolavuoreen. Toisinaan työpäivä on Tyksin tiloissa Kupittaalla tai yksityisessä sairaalassa Turun keskustassa.

– Pääse pyörällä nopeammin töihin, kun aikaa ei mene parkkipaikan etsimiseen. Joskus kuljen työmatkan jokirantaa pitkin ja vain fiilistelen maisemia. Vireys on aamulla ihan toinen kuin autolla kulkiessa.

Taskinen kulkee työmatkat pyörällä kesät talvet. Ensimmäisen vuoden aikana pyöräilykilometrejä kertyi 2000.

– Vaihdan nastarenkaat ja hyvin matka taittuu loskassa ja lumessakin, Taskinen sanoo.

Aaltonen aikoo pyöräillä siihen asti, kunnes liukkaat kelit tulevat.

– Ainakaan näin ensimmäisenä talvena en aio hankkia nastarenkaita pyörään, Aaltonen pohtii.

Sähköpyörälläkin saa hien pintaan

Jaana Aaltonen kertoo, että hänen pyörässään on kolme eri sähköavustuksen tasoa.

– Töihin tullessani käytän usein tehokkainta avustusta, mutta iltapäivällä kotiin päin mennessä vähennän avustusta ja otan matkan enemmän kuntoiluna. Sähköpyörälläkin saa halutessaan kunnon hien päälle.

Aaltonen ja Taskinen valitsivat itselleen sähköpyörät mallin perusteella. Molemmilla oli toiveena pystyssä oleva ajoasento.

– Testasin paria eri pyörää ja malli ratkaisi. Kallista pyörää ostaessa oli tärkeää, että sai asiantuntevaa palvelua, Aaltonen toteaa.

Jaana Aaltonen ja Hanna-Stiina Taskinen hyppäävät pyörän selkään muulloinkin kuin vain työmatkoilla.

– Mieheni osti myös sähköpyörän itselleen ja nyt meillä on yhteistä tekemistä, kun käymme tutustumassa uusiin maisemiin, Taskinen sanoo.

– Kesällä pyöräilin useasti Naantaliin uimaan. Sähköpyörä madaltaa kynnystä lähteä pyöräilemään ja selkeästi pidentää matkoja, Aaltonen toteaa.

He ovat tyytyväisiä siitä, että työpaikalla pyörää on turvallista säilyttää.

– On hyvä, että työpaikalla pyörän saa lukittuun varastoon. Se on tosi tärkeä juttu.

Anna-Stiina Taskiselle (vas.) ja Jaana Aaltoselle oli tärkeää löytää juuri itselle sopiva sähköpyörä. Toiveena oli pystyssä oleva ajoasento. Kuva: Eeva Lehtinen

Sähköpyörät kiinnostavat kaikenikäisiä

Sähköpyörien suosio on noussut kohisten viime vuosina ja pyörät ovat kehittyneet paljon.

– Sähköpyörät ovat kehittyneet reilun kymmenen vuoden aikana hurjasti. Alussa niitä oli kahta mallia ja ne oli suunnattu lähinnä ikäihmisille. Nyt meillä on parhaimmillaan yli sata erilaista sähköpyörää, kertoo Jari Petäjä Nummen Pyörästä.

Sähköpyöristä ovat kiinnostuneita kaikenikäiset. 

– Asiakkaat ovat 15–90-vuotiaita. Perheet ostavat sähköpyöriä ja esimerkiksi keski-ikäiset pariskunnat hankkivat yhdessä pyörät, Petäjä sanoo.

Petäjän mukaan tällä hetkellä kysyntä ylittää tarjonnan.

– Korona vaikutti keväällä sähköpyörien saatavuuksiin ja nyt kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, Petäjä kertoo.

Hän uskoo sähköpyörien yleistymiseen vaikuttaneen niin vihreät arvot kuin erityisesti työmatkapyöräilyn lisääntyminen.

– Nyt retkeillään paljon ja liikutaan luonnossa pyörien kanssa pitkiäkin matkoja. Myös työmatkapyöräily on lisääntynyt. Aiemmin pyöräiltiin töihin alle viiden kilometrin matkoja, kun matkat ovat nyt sähköpyörillä helposti 25 kilometriä suuntaansa. Aika usein kuulee, että sähköpyörän oston myötä auto tai ainakin kakkosauto on jäänyt turhaksi, Petäjä sanoo.

Jari Petäjä Nummen Pyörästä kertoo, että sähköpyörien suosio on lisääntynyt selvästi viime vuosina. Parhaimmillaan heillä on myynnissä yli sata erilaista sähköpyörää, mutta koroa on vaikuttanut saatavuuksiin ja nyt kysyntä ylittää tarjonnan. Kuva: Eeva Lehtinen

Hinnoissa isoja eroja

Sähköpyörien hinnoissa on suuria eroja. Pyörät maksavat tuhannesta eurosta ylöspäin aina reiluun 10 000 euroon saakka.

– Kaikkein halvimmissa pyörissä saattaa olla vanhentunutta tekniikka, eikä varaosia välttämättä ole saatavilla. Tällöin pyörän käyttöikä jää valitettavan lyhyeksi. Edullisemmissa pyörissä on usein vähän säätömahdollisuuksia, joten hyvää ajoasentoa voi olla haastavaa löytää. Pyörän täytyy olla geometrialtaan sopiva, jotta sillä on kiva ajaa, Jari Petäjä kertoo.

Hän kertoo, että harrastepuolella muun muassa maastopyörissä hinnat nousevat, kun vaaditaan keveyttä ja hyvää jousitusta.

– Moni haluaa investoida liikkumisen laatuun. On kuitenkin tärkeää, että on kaiken hintaisia pyöriä, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus hypätä sähköpyörän satulaan, Petäjä sanoo.

Sähköpyörien akut ovat kehittyneet paljon ja niiden kantama on pidentynyt. 

– Keskimäärin kaupunkipyörällä pääsee 80–120 kilometriä yhdellä latauksella.

Petäjän mukaan sähköpyörät eivät vaadi sen ihmeellisemmin huoltoa kuin tavalliset polkupyörätkään.

– Huolto vähintään kerran vuodessa riittää. Ympärivuotinen pyöräily on selvästi lisääntynyt ja yhä useampaan sähköpyörään hankitaan nastarenkaat.